Ka­jaa­nin len­to­ase­mal­la lii­ken­nöi­dään ta­val­li­seen tapaan

Kajaanin lentoaseman valmiustilaa nostettiin mahdollisen turvallisuusuhan vuoksi tiistai-iltana.

Kuvituskuva.
Kuvituskuva.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Kajaanin lentoaseman valmiustilaa nostettiin mahdollisen turvallisuusuhan vuoksi tiistai-iltana. Paikalla oli useita poliisipartioita, ja myös kenttähenkilökunta oli nostanut valmiustilaa.

Finavian tiedotuksesta kerrottiin keskiviikkona, että lentoliikenne Kajaanin lentoasemalla toimii täysin normaalisti.

IS: Raskaasti aseistautuneita

Ilta-Sanomien mukaan paikalla olleet poliisit olivat raskaasti varustautuneita. Luotiliivien ja kypärien lisäksi poliisien varustukseen kuului käsiaseen lisäksi konepistooli.

Tilanne kuitenkin rauhoittui tiistai-illan aikana. Kainuun Sanomien mukaan poliisit alkoivat poistua Kajaanin lentoasemalta noin puoli kymmenen aikaan.

Poliisi oli vaitonainen asian yksityiskohdista, ja keskittyi tiistaina selvittämään uhan taustoja sekä todenperäisyyttä. Se on luvannut tiedottaa asiasta lisää keskiviikkona.

Finavian riskienhallintajohtaja Juha-Pekka Pystynen kertoi Ylelle olevansa tietoinen tilanteesta. Riskienhallintajohtajan mukaan Finavia ainoastaan avustaa poliisia paikalla eikä yhtiöllä ole tarkempaa tietoa uhkatilanteesta tai sen taustoista.

Pystysen mukaan vastaavia tilanteita tapahtuu Suomessa hyvin harvoin. Aiemmin lentoasemien valmiustasoa on nostettu muun muassa Pariisin ja Brysselin iskujen vuoksi.

Kajaanin lentoaseman turvallisuusuhka ei aiheuttanut häiriötä lentoliikenteeseen. Lennot ovat lähteneet Kajaanista Helsinkiin normaalisti kello 05:27, 10:08, 13:23 ja 17:31.

Myös Helsingistä saapuvat lennot ovat voineet laskeutua kentälle normaalisti kello 09:39, 12:56 ja 17:02. Myös illan viimeinen lento laskeutui normaalisti kello 22:26.

 

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä