Ilveksen metsästämiseen on myönnetty poikkeuslupia poronhoitoalueelle. Metsästyskausi alkaa lokakuun alussa ja jatkuu helmikuun loppuun saakka. Suomen riistakeskus myönsi tänä vuonna yhteensä kuusitoista poikkeuslupaa. Niistä neljätoista myönnettiin Kainuuseen, yksi Koillismaalle ja yksi Lappiin.
Poikkeuslupia myönnettiin runsaasti Kainuuseen, koska siellä ilves on aiheuttanut porotaloudelle suuria vahinkoja. Riistakeskus suosittaa, että pyynti kohdistetaan niihin yksilöihin, jotka ovat tappaneet poroja.
Luonnonvarakeskuksen mukaan ennen metsästyskautta poronhoitoalueella on ollut 100–115 yli vuoden ikäistä ilvestä.
Viime metsästyskaudella poronhoitoalueella pyydettiin kannanhoidollisilla poikkeusluvilla yksitoista ilvestä.
Poronhoitoalueen ulkopuolella ilveksen kannanhoidollinen metsästys alkaa joulukuun alussa ja kestää helmikuun loppuun asti. Suomen riistakeskus päättää poronhoitoalueen ulkopuolisista poikkeusluvista lokakuun lopulla.