Fen­no­voi­man uudessa YVA:ssa ei suuria eroja en­ti­seen

Fennovoiman torstaina työ- ja elinkeinoministeriölle toimittaman ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan noin 1 200 megawatin ydinvoimalaitos on ympäristövaikutusten kannalta toteuttamiskelpoinen hanke.

Fennovoiman torstaina työ- ja elinkeinoministeriölle toimittaman ympäristövaikutusten arviointiselostuksen mukaan noin 1 200 megawatin ydinvoimalaitos on ympäristövaikutusten kannalta toteuttamiskelpoinen hanke. Sen vaikutukset vesistöön, kalatalouteen ja Hanhikiven niemen luonnonsuojelukohteisiin ovat hieman lievempiä kuin aiemmin selvitetyn noin 1 800 megawatin laitoksen vaikutukset.

”Laitoksen kokoluokalla tai tarkentuneella laitostyypillä ei arvioinnin perusteella ole merkittäviä vaikutuksia laitoksesta aiheutuviin ympäristövaikutuksiin”, YVA-selostuksessa todetaan.

Alustavien laitostietojen mukaan Rusatom Overseasin painevesilaitoksen radioaktiivisten aineiden päästöt ilmaan ovat suuremmat kuin 2008 YVA:ssa arvioidulla suuremmalla laitoksella.

Fennovoiman tavoitteena on suunnitella laitos siten, että kaikki päästöt ovat alustavia laitostietoja alhaisemmat ja korkeintaan Suomen tällä hetkellä käynnissä olevien ydinvoimalaitosten tasolla. Lisäksi Fennovoima määrittää laitokselle omat päästötavoitteet, jotka ovat viranomaisten asettamia päästörajoja alhaisemmat.

Ilmoita asiavirheestä