Ilveksen vastuuvalmentaja Sami Hirvonen on normaalisti rauhallinen mies. Yksi asia miestä kuitenkin sapettaa niin paljon, että sanallinen arkku aukeaa vaivattomasti.
"Terveisiä vain sarjaohjelman laatijoille. Mukavaa pelata kolme ottelua neljässä päivässä. Lauantaina KalPa pääsi rokottamaan väsymyksemme takia", Hirvonen puhahtaa 3-5-tappio-ottelusta.
Hirvosta ei myöskään erityisen paljon ilahduta, että SM-liigassa pelataan nykyisin muutama niin sanottu turnausviikonloppu.
"Meillä on ensi viikonloppuna edessä jälleen kolme peliä. Ja tietenkin ne kaikki ovat vierasotteluita", Ilves luotsi manaa.
Kaikesta päätellen rauhallinen tahti sopii Hirvoselle ja Ilvekselle paremmin, sillä viime viikonvaihteen kolmesta ottelustaan joukkue hävisi kaksi jälkimmäistä. Tappiot olivat samalla kauden ensimmäiset tupsukorville.
Ilves keikkuu sarjataulukossa neljäntenä. Joukkue on saalistanut kahdeksasta ottelustaan 15 pistettä. SM-liigan piikkipaikalla jatkava JYP on kolme pistettä tamperelaisia edellä.
Toinen tamperelaisjoukkue, Tappara, on puolestaan valahtanut sarjajumboksi. Kirvesrintojen luotsilla Ari Haanpäällä riittääkin mietittävää, sillä joukkue on saanut kasaan ainoastaan neljä pistettä tähän mennessä.
Myös viime kauden mestarijoukkueella, Lahden Pelicansilla, on vaikeaa. Seitsemän pistettä kuudesta ottelusta oikeuttaa vasta kolmanneksi viimeiseen sijaan sarjataulukossa.
Pistepörssin piikkipaikan nappasi viime viikon mahtisuoritustensa ansiosta HPK:n Antti Kerälä. Hyökkääjä on summannut kahdeksassa ottelussa tehopisteet 6+9=15.