Kär­pil­lä ei vai­keuk­sia KalPan kanssa

SM-liigan kärkijoukkueella Oulun Kärpillä ei ollut lauantain kotiottelussaan mitään vaikeuksia viimeisenä olevan KalPan kanssa.

Oulu Jääkiekon SM-liigan kärkijoukkueella Oulun Kärpillä ei ollut lauantain kotiottelussaan mitään vaikeuksia viimeisenä olevan KalPan kanssa. Oululaisten 5-2 (1-0, 2-1, 2-1) -voitto oli ansaittu, vierasjoukkue oli lähes koko ajan altavastaajan asemassa.

- Ei meillä ollut missään vaiheessa mitään hätää, vaikka KalPa oli maalin (3-2) päässä. Erityisen hyvää meillä oli se, kun kokeneet pelaajat esittivät jämäköitä otteita malliksi myös nuorille, Kärppien valmentaja Kari Jalonen kertasi.

Ottelun alkuhetkistä alkaen Kärpät otti ohjat käsiinsä. Rajun tappion perjantaina kotijäällään kokenut KalPa rimpuili kuitenkin avauserässä tiukasti vastaan rikkomalla Kärppien peliä. Maali erässä kuitenkin nähtiin, kun Kärppien Kalle Sahlstedt onnistui.

Toisen erän alussa Sahlstedt oli jälleen maalintekijänä, kun kiekko ponnahti hänen luistimestaan sisään. Kotijoukkue meni 3-0-johtoon Janne Pesosen laukauksesta, ennen kuin KalPa pääsi tekemään avausmaalinsa ylivoimalla. Maalin tekijänä kunnostautui Juha Alastalo.

Kolmannen erän alussa vierailla oli mahdollisuus kahden ylivoimalla ja joukkue onnistuikin kaventamaan tilanteen 3-2:een Tuomas Kiiskisen osumalla. Lopullisen niitin Kärpistä iskivät Ondrej Kratena ja viimeisellä minuutilla tyhjiin kiekon iskenyt Hannes Hyvönen.

Ilmoita asiavirheestä