Norjalainen hiihtäjätähti Petter Northug on vihjannut jatkavansa uraansa vuoteen 2020. Northug esiintyi videolla, jolla mainostettiin kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:ille Norjaan ja Ruotsiin kaavailtua hiihtokiertuetta.
Åreen, Östersundiin ja Trondheimiin on suunniteltu Tour de Skin kaltaista kiertuetta, joka järjestettäisiin ensimmäistä kertaa talvella 2020. Northug antoi ymmärtää, että olisi itsekin mukana silloin. Hän olisi tuolloin 34-vuotias.
– Sellainen kiertue, jossa olisivat mukana suurimmat tähdet, loisi tänne valtavasti kiinnostusta. Kiertue loppuisi Trondheimiin ja se olisi verraton hiihtofestivaali. Se olisi hyvin motivoivaa myös minulle, jos saamme sen kilpailun, Northug sanoi.
Northug on voittanut urallaan muun muassa 13 MM-kultaa, kaksi olympiakultaa ja kaksi maailmancupin kokonaiskisaa.