Ylioppilaskokelailla näyttäisi olevan vaikeuksia tiedon käsittelyssä ja esimerkiksi silmäilevässä lukemisessa. Tähän viittaa kokeilu, joka on tehty osana äidinkielen yo-kokeen uudistusta.
Nykyistä äidinkielen tekstitaidon koetta kehitetään mittaamaan muun muassa tiedon käsittelyn taitoja. Kriittisen lukutaidon testaaminen on tarkoitus ottaa osaksi äidinkielen yo-koetta syksyllä 2018, kun koe muuttuu sähköiseksi.
Erilaisia tehtävätyyppejä testattiin kokeilussa, johon osallistui yhdeksän suomenkielistä ja kuusi ruotsinkielistä lukiota lukuvuonna 2012–2013. Kokeilun tarkoitus ei ollut kerätä tietoa abien osaamisesta, vaan kyse oli tekstitaidon tehtävien kehittämisestä.
Kokeilun perusteella etenkin tiedon tiivistämiseen ja seulomiseen pitäisi kuitenkin kiinnittää opetuksessa enemmän huomiota, raportissa todetaan. Abeilla oli vaikeuksia esimerkiksi uutisten merkittävyyden arvioinnissa.