Oulu Jääkiekon SM-liigan siirtomarkkinoilla kuhisi keskiviikkona. Aktiivisimmin ostoksilla kävi hallitseva mestari ja liigaa johtava Kärpät. Oululaisseuran riveihin loppukaudeksi siirtyvät HPK:n maalivahti Andy Chiodo, hyökkääjä Jonas Andersson sekä Ruotsin Elitserienin Skellefteåssa pelannut puolustaja Kari Haakana.
Kärpät teki lisäksi kaksivuotisen sopimuksen puolustaja Juho Jokisen kanssa. A-junioreissa Kärpissä pelannut Jokinen, 21, palaa Ouluun TPS:sta.
- Uudet pelaajat ovat pelanneet tätä sarjaa tai ovat suomalaisia, ja sen näen hyvänä asiana. Seuralla ja pelaajilla on valmiiksi tietoa, mistä on hyvä jatkaa yhteistä matkaa, Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen totesi.
Kärppien uudet vahvistukset ovat Haakanaa lukuun ottamatta mukana jo torstaina Kuopiossa pelattavassa ottelussa KalPa:aa vastaan. Kotiyleisölle kaikki esiintyvät ensimmäisen kerran ensi lauantaina JYP:iä vastaan.
- Vastaavasti olemme vuokranneet maalivahti Jaakko Suomalaisen loppukaudeksi JYP:in miehistöön. Puolustaja Jan Novakille hankimme puolestaan yhdessä agentin kanssa uutta seuraa, kertoi Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno.
Suomalainen tuuraa JYP:ssä Sinuhe Wallinheimoa, joka siirtyi jo aiemmin loppukaudeksi Venäjän liigaan.
Alavireisen kauden pelannut HPK korvaa menetyksiään maalivahti Timo Lindströmillä, hyökkääjä Jussi Makkosella ja puolustaja Toni Kirenillä. Kahtena viime kautena KalPan miehistössä pelannut Lindström, 20, on tällä kaudella kiekkoillut Mestiksen TuTossa ja Tshekin kakkosligan HC Prostajovissa. Kiren vaihtaa Hämeenlinnaan Kärpistä ja Makkonen TPS:sta.
Koreis palasi Ilvekseen
Ilves täydentää maaottelutauon jälkeen rivejään tshekkiläisellä keskushyökkääjä Jakub Koreisilla. Ilveksen kanssa kesän harjoitellut Koreis joutui polvileikkaukseen elokuussa. Tamperelaisseura sopi tshekin kanssa, että hän on tervetullut takaisin, mikäli Ilveksen pelaajalistassa ja palkkabudjetissa on tilaa. Koreis, 23, on aloittanut leikkauksensa jälkeiset jääharjoitukset tammikuun alussa.
- Odotamme Koreisilta fyysistä ja vahvaa kahden suunnan pelaamista. Pitää kuitenkin muistaa hänen pitkä pelaamattomuutensa ja antaa hänelle aikaa päästä täyteen pelituntumaan, Ilveksen urheilujohtaja Juha Hautamaa muistutti.
Neljä edellistä kautta Pohjois-Amerikassa pelannut Koreis teki viime kaudella AHL:n San Antonio Rampagessa tehot 6+19=25. Koreis on Phoenix Coyotesin ykköskierroksen varaus vuodelta 2002.
Pärssinen jatkaa Timråssa
Hyökkääjä Timo Pärssinen ei sen sijaan kaavaile paluusta SM-liigaan. Laituri teki Elitserien-seuransa Timrån kanssa kaksivuotisen, kevääseen 2010 ulottuvan jatkosopimuksen.