Kärpät-JYP 4-1
(0-1, 3-0, 1-0)
Oulu Kärppien toimitusjohtaja Juha Junno ja maalivahti Andy Chiodo paukkauttavat ottelun jälkeen rystysensä yhteen. Junno onnittelee oululaisjoukkueen kanadalaista liigadebytanttia ja kysyy, pitääkö maalivahdille neuvoa tie ylös Kärppäklubille.
Ei huolta; Chiodo kyllä tuntee Raksilan areenan kulmat ja portaat.
Maalivahti on uusvanha kärppäläinen: eihän siitä ole kuin reilu vuosi aikaa, kun Chiodo lähti Oulusta Suomen kierrokselleen.
Edelliskauden alussa Chiodo ehti olla Kärpissä kolme kuukautta. Hän pelasi vain kaksi harjoituspeliä ja kaksi Nordic Trophyn ottelua ennen kuin loukkaantui elokuussa 2006 Tukholmassa. Liigakorkkaus Kärpissä jäi tekemättä - sen sijaan mies kiersi vaihto-oppilaana Helsingin ja Hämeenlinnan.
Lauantaina kanadalainen sai vihdoin pelata oululaisjoukkueen paidassa liigaottelun. Debyytti JYP:iä vastaan ei ollut hullumpi: puhdas 4-1-voitto, vain yksi päästetty maali, 30 torjuntaa ja tasapainoinen esitys.
"Nautin ottelusta, sillä joukkue pelasi hyvin. Työskentelimme hyvin joukkueena. Pojat blokkasivat vedot ja tappoivat jäähyt hyvin", 24-vuotias torjuja myhäili.
Jännittikö ensiesitys tutussa paikassa?
"Olin vähän hermostunut ennen ottelua, koska tulin joukkueeseen, joka on voittanut koko kauden ajan", Chiodo myönsi.
Maalivahdit pelaavat ikuisella päästösopimuksella eli päästöt on saatava minimiin.
"Tämä on joukkue, ei lauma yksilöitä. Kärpissä historia puhuu puolestaan: heillä on voittamisen traditio olemassa. Totta kai jokainen maalivahti haluaa aina näyttää, miten hän osaa pelata", Chiodo vastasi.
Kanadalainen torjui viime kaudella HPK:lle pronssia. Tänä vuonna Matti Alatalon luotsaama Kerho on valahtanut häntäpään kemuihin.
"Tietenkin näissä joukkueissa on eroja. Haluan kuitenkin painottaa, että kaikki HPK:ssa ovat tehneet kovaa työtä koko kauden ajan. Siirtoni oli ikään kuin katkeransuloinen."
Kärppien päävalmentaja Kari Jalonen kiisti, että Chiodon hankinnassa olisi painettu paniikkinappulaa.
"Hän oli tarjolla ja halusi tulla meille. Nyt meillä on kaksi hyvää maalivahtia. Emme pohdi, kumpi on ykkösvahti, vaan molemmat saavat peliaikaa. Annamme ajan kulua", Jalonen luotasi.
Aika lienee kulunut sitten, kun puolivälierät alkavat maaliskuun 12. päivänä.
Pitkänhuiskean Anderssonin yhteistyö Kalle Sahlstedtin ja Juhamatti Aaltosen kanssa sujuu kuin kolmikko olisi pelannut vuosikausia kimpassa.
Sahlstedt naulasi JYP:n tehoilla 1+2, ja Andersson saalisti näyttävästi syöttöpisteen Ilkka Mikkolan 1-1-tasoitusmaalissa.
"Meillä kolmella on erilaiset vahvuudet. Yleensä ketjukavereiden oppiminen vie aikansa, mutta nyt se on onnistunut heti. Tuntuu todella hyvältä", Andersson intoili.
Mikkolalle kauden avausmaali oli helpotus. Kapteeni oli ehtinyt ampua 35 ottelussa jo 150 kertaa. Puolustajan tasoitus syntyi heti toisen erän alussa, eikä Kärppien tarvinnut enää katsella taaksensa. Tomi Mustonen ja Sahlstedt iskivät muutaman minuutin sisällä 2-1- ja 3-1-osumat.
Kärpät piti johtoasemansa maltillisella joukkuepelaamisella. Chiodon ei tarvinnut äityä ihmetorjuntoihin.
"Teimme kolme pelivirhettä kahdeksan minuutin sisällä. Olimme siinä vaiheessa epäonnekkaita", JYP:n päävalmentaja Risto Dufva näki ratkaisuhetket.
Kolmikko hoiti roolinsa kelpo tavalla.
"Meidän pelissämme oli ennakkoon paljon asioita, jotka eivät puoltaneet näin hyvää esitystä. Kokoonpano oli laitettu uusiksi, mutta joukkueesta huokui voitontahtoa ja peli-iloa. Ryhmässä ei ollut yhtäkään heikkoa lenkkiä", päävalmentaja Jalonen kiitteli.