Sa­var­din vii­me­het­ken maali pelasti voiton Idälle

Bostonin Marc Savardin viimehetken maali runsaat 20 sekuntia ennen ottelun päättymistä takasi Idälle 8-7-voiton Lännestä NHL-jääkiekkoliigan perinteisessä tähdistöottelussa Atlantassa.

Atlanta Bostonin Marc Savardin viimehetken maali runsaat 20 sekuntia ennen ottelun päättymistä takasi Idälle 8-7-voiton Lännestä NHL-jääkiekkoliigan perinteisessä tähdistöottelussa Atlantassa. Itä hallitsi ottelun alkua, mutta Länsi rynnisti kolmannessa erässä jo 7-6-johtoon ennen Idän loppukiriä.

Ottelun parhaana palkittiin voittajien Eric Staal, joka teki kaksi maalia ja syötti yhden. Lännen joukkueessa Rick Nash iski kolme maalia. Suomalaisista NHL-kiekkoilijoista mukaan oli valittu vain Philadelphian puolustaja Kimmo Timonen, joka oli mukana tähdistöottelussa kolmatta kertaa.

Nash vei Lännen 1-0-johtoon jo 12 sekunnin pelaamisen jälkeen. Tuon jälkeen ote siirtyi Idälle, joka johti avauserän jälkeen 5-1. Aleksandr Ovetshkin osui maaliin kahdesti.

Toisessa erässä Nash ja Anaheimin kokenut puolustaja Scott Niedermayer nostivat Lännen kahden maalin päähän. Kolmannen erän alussa punalamppu alkoi vilkkua vimmatusti, sillä jo vajaan parin minuutin pelaamisen jälkeen peli oli tasan 5-5. Maaleja tehtiin tuon jälkeen liki vuorotahtiin, mutta juuri kun ottelu näytti jatkuvan jatkoajalle, Savard onnistui ratkaisussa.

Kentän iloisin pelaaja oli Idän maalissa kolmannessa erässä pelannut Tim Thomas, joka päästi neljä maalia. Savard ja Thomas edustavat Bostonia, ja seuratoverin voittomaali lämmitti Suomessakin pelanneen Thomasin mieltä.

- Tuntui tosi hyvältä voittaa, etenkin sen jälkeen, miten erä alkoi minun kannaltani, Thomas sanoi.

Ottelu innosti yleisöä. Atlantalaisia tosin hieman häiritsi, että voittomaalin tekijä Savard on aikoinaan pelannut kolmisen kautta paikkakunnan Thrashers-joukkueessa.

- Eihän se mikään vaikea veto ollut, mutta tuntui tosi hyvältä, kun kiekko meni maaliin. Minulle buuattiin lauantaina ja myös tänään, mutta täällä oli aikoinaan ihan mukava pelata. Tuon takia voittomaalin tekeminen tuntui erityisen hyvältä, Savard sanoi.

Tunnelmaa ei juuri latistanut se, että liigan tähtipelaajista Sidney Crosby ja Henrik Zetterberg toipuvat loukkaantumisista eivätkä pelanneet. Myös molempien joukkueiden ykkösmaalivahdit, Lännen Roberto Luongo ja Idän Martin Brodeur, jäivät perhesyistä pois.

Nabokov Lännen sankareita

Lännen nosti mukaan kamppailemaan voitosta toisessa erässä torjunut Jevgeni Nabokov, joka piti nollan ja sai ansaitut kehut Idän Ilja Kovaltshukilta. Nabokov vesitti Kovaltshukin maaliaikeet erän aikana kolmasti. Etenkin Nabokovin koppi erän loppupuolella sai Kovaltshukin onnittelemaan maanmiestään.

- Uskomaton ja upea torjunta, Kovaltshuk sanoi.

Nabokov piti maalinsa puhtaana ensimmäisenä maalivahtina kuuteen vuoteen tähdistöottelussa. Viimeksi samaan pystyi Nikolai Habibulin vuonna 2002, jolloin hän torjui kolmannessa erässä kaikki 20 laukausta.

- Onnea tuohon tarvitaan, myös, Kovaltshuk pohti maalivahdin elämää.

Ilmoita asiavirheestä