Pori Kuuden parhaan joukkoon jääkiekkoliigan runkosarjassa tähtäävä JYP otti tärkeän vierasvoiton tiistaina liigajumbo Ässistä. Ottelu ratkesi pitkälti jo ajassa 6.28 Jarkko Immosen iskiessä taululle lukemat 0-3.
Vain kolme kentällistä jäälle saanut Ässät kiri toisessa erässä kahden maalin päähän, muttta voittoon sillä ei ollut mahdollisuuksia. JYP voitti 6-3 tehtyään maaleistaan neljä ylivoimalla ja viimeisen tyhjiin.
- Meillä oli kova lataus tauon jälkeen, mutta aika erikoinenhan ottelun alku kieltämättä oli. Toisessa erässä meiltä katosi hetkeksi ote, mutta onneksi kolmannessa erässä rauhoituttiin ja pystyttiin todella ammattimaiseen erään, totesi JYP-valmentaja Risto Dufva.
Ässien alku oli sysimusta. Maalissa aloittaneelle Eero Kilpeläiselle merkittiin vain yksi torjunta, mutta kolme maalia. Kimmo Kapanen tuli 0-3-tilanteessa maalille ja torjui hyvin.
- Surkea alku määräsi aika pitkälle ottelun kulun, myösi Ässien valmentaja Alpo Suhonen.
- Aika sinnikkäästi joukkue kuitenkin taisteli. Tuomarilla taisi olla väärän väriset lasit, totesi Suhonen lähtemättä kuitenkaan sen enempää hakemaan syytä tappioon kymmenestä jäähystä.
JYP:n selkeästi paras osa oli seitsemän tehopistettä kerännyt ketju Tuomas Pihlman (1+0)-Jarkko Immonen (2+1)-Dwight Helminen (0+3). Ässistä nuoret onnistuivat jälleen jopa tehoissa. Ketju Masi Marjamäki (2+0)-Tommi Huhtala (1+0)-Sakari Salminen (0+2) pisti JYP:n puolustuksen koville.