Korkein oikeus (KKO) piti ennallaan WinCapitan perustajan Hannu Kailajärven tuomion. Hovioikeus tuomitsi hänet helmikuussa 2013 törkeästä petoksesta ja rahankeräysrikoksesta viiden vuoden vankeuteen.
Myös entisen naisystävän reilun vuoden ehdollinen tuomio Kailajärven avustamisesta pysyi.
Ratkaisu syntyi äänin 3-2. Kaksi jäsentä olisi hylännyt syytteen rahankeräysrikoksesta ja avuannosta siihen.
KKO arvioi asiaa vain rahankeräysrikoksen osalta. KKO katsoi, että lähtökohtaisesti se sisältyisi törkeään petokseen. Kyse oli kuitenkin pyramidipelistä, jonka erityisluonteen takia on perusteltua tuomita Kailajärvi myös siitä.
Oikeuden mukaan Kailajärvi erehdytti tuhansia ihmisiä WinCapita-pyramidipelillä ja aiheutti lukuisille muille 57 miljoonaa euroa taloudellista vahinkoa tai sen vaaraa.