Oulun torstai-iltainen piiritystilanne sai alkunsa perättömästä ilmoituksesta.
Poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että ilmoitus tehtiin sisältä asunnosta.
Ilmoituksen mukaan Uudellakadulla sijaitsevassa asunnossa pidettiin henkilöä vastoin tämän tahtoa. Asunnossa kerrottiin olevan myös ampuma-aseita.
Paikalle hälytettiin neljä poliisipartiota, jotka piirittivät asunnon. Tilanne laukesi lopulta rauhallisesti, ja poliisi pääsi sisään asuntoon.
Asunnossa oli kaksi miestä ja kaksi naista, jotka poliisi otti kiinni. Asunnosta ei löytynyt aseita.
Kuulustelussa henkilöt kertoivat tehneensä itse aiheettoman ilmoituksen. Johtokeskuksesta ei osata sanoa syytä ilmoitukselle eikä mahdollista alkoholin osuutta tapahtuneeseen.
Nelikko päästettiin jututuksen jälkeen kotiin.
Rikoslain mukaan aiheeton poliisin hälyttäminen voi tuoda syytteen niskoittelusta poliisia vastaan. Niskoittelusta voidaan tuomita sakkoihin tai korkeintaan kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.