Kärpät saa torstai-iltana Liigan kymmenennellä kierroksella vastaansa sarjanousija Mikkelin Jukurit. Mikkeliläisjoukkue on syyskauden yllättäjä. Liiganousija majailee sarjataulukossa sijalla kolme vain kahden pisteen päässä kärkijoukkue Tapparasta.
– Tavallaan se ei yllätä, vaikka he ovat toki hieman yläkanttiin pelanneet. Jukurit on kuitenkin täynnä kokeneita liigajyriä, kärppäkäskyttäjä Kai Suikkanen mietti illan vastustajaa.
Kärppien kausi on ollut paljon mollivoittoisempi. Oululaiset ovat olleet koko runkosarjan ensimmäisen kuudenneksen peräpäässä. Kärpät on napannut ainoastaan kaksi kolmen pisteen voittoa.
Rajusti uudistuneella joukkueella riittää vielä tekemistä etenkin hyökkäyspelaamisen kanssa, sillä Kärpät on tehnyt Liigassa kolmanneksi vähiten maaleja. Taakse tässä tilastossa jäävät ainoastaan Ässät ja sarjajumbo KooKoo.
Kärpät ilmoitti tiistai-illan CHL-ottelun jälkeen hankkineensa riveihinsä vuosituhannen vaihteessa Oulussa ihastuttaneen Niklas Hagmanin. Hyökkääjän isä, jääkiekkolegenda Matti Hagman, menehtyi yllättäen tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Tästä johtuen paljon odotetun vahvistuksen Ouluun saapumisesta ole vielä mitään tietoa.
– Niklas tulee sitten kun tulee ja on valmis. Me emme painosta yhtään mihinkään suuntaan, eikä meistä kukaan kommentoi tätä asiaa tämän enempää, Suikkanen totesi.
Oululaisten sairastuvalla riittää ruuhkaa etenkin hyökkääjien osalta, mikä selittää osaltaan hyökkäyspelaamisen repaleisuutta. Tuorein toipilas liittyi joukkoon tiistaina, sillä viime aikoina hyvässä vireessä ollut Sami Aittokallio talutettiin kahden miehen voimin pois kaukalosta.
– Emme vielä tarkasti tiedä Aittokallion vammaa, mutta ainakin nyt näyttää suhteellisen hyvältä. Hän saattaa palata jo ensi viikolla.
Kärppien maalia vartioi Jukurit-ottelussa viime aikoina pienelle torjuntavastuulle jäänyt Jussi Rynnäs. Kotijoukkueen kokoonpanoon palaa Tuomas Vartiainen, jonka tieltä Tino Metsävainio putoaa pois kokoonpanosta.
Jukureiden hyvä alkukausi on tuskin vähiten päävalmentaja Risto Dufvan päivitetyn pelikirjan ansiota. Dufvan joukkueet ovat olleet tunnettuja omaan poteroon käpertyjiä, mutta Jukurit pelaa iloista ja rohkeaa hyökkäyspeliä.
Suikkanen nostaa Jukureiden raikkaan peli-ilmeen tekijäksi myös toisen nimen.
– Luulen, että tämä on Ville Niemisen tuliaisia Tapparasta. Heidän pelinsä haiskahtaa vähän Tapparan pelaamiselle.
Jukureiden itseluottamus on juuri nyt tapissa ja se näkyy myös jäällä. Mikäli mikkeliläisten erikoistilannepelaaminen olisi parempaa, olisivat he kiinni Liigan piikkipaikassa tällä hetkellä.
Kärppien kokoonpano illan Jukurit-ottelussa
Mika Pyörälä - Nikas Olausson - Mikko Lehtonen
Lasse Kukkonen - Shaun Heshka
Toni Kähkönen - Mikael Ruohomaa - Ville Leskinen
Taneli Ronkainen - Mikko Niemelä
Jari Sailio - Miska Humaloja - Tuomas Vartiainen
Ilkka Mikkola - Jani Hakanpää
Aku Kestilä - Antti Kalapudas - Tommi Välimaa
Aleksi Mäkelä
Maalissa Jussi Rynnäs, varalla Sami Väliharju