Pit­kä­mä­ki ei luovuta - ura jatkuu kah­dek­san­nen ar­vo­mi­ta­lin haulla

Maailman kaikkien aikojen parhaisiin keihäänheittäjiin lukeutuva Tero Pitkämäki jatkaa uraansa.

Maailman kaikkien aikojen parhaisiin keihäänheittäjiin lukeutuva Tero Pitkämäki jatkaa uraansa. Pettymyksiä tuoneen kauden päätteeksi pidetty pitkä tuumaustauko päättyi uran jatkamiseen, koska Pitkämäki uskoo pystyvänsä taistelemaan mitalista MM-kisoissa ensi kaudella.

- Ei ollut pätevää syytä päättää toisin. Uskon, että pystyn onnistuneen harjoituskauden jälkeen taistelemaan arvokisamitalista. Se on realismia, ei haavetta, seitsenkertainen arvokisamitalisti Pitkämäki kertoi perjantaina Suomen Urheiluliiton sivuilla.

- Terveys on aika hyvä, eikä ole muitakaan harjoittelua jarruttavia tekijöitä. Kun saan alle tasapainoisen harjoituskauden, silloin yleensä syntyy tulosta.

Pitkämäki, 33, painiskeli lopettamismietteiden kanssa edellisen kerran Lontoon olympialaisten jälkeen. Hänen mukaansa olympiadin päättyminen oli nytkin "tunnelmaa latistava tekijä".

- Nyt tilanne oli sikäli erilainen, että kolmena edellisvuonna tuli arvokisoista mitali. Lontoon kisoja edelsi heikko vuosi ja Lontoon vuoden alkukin oli heikko. Silloin oli takana pitkä taantuma, nyt vain notkahdus.

Uran jatkoa Pitkämäki miettii tulevaisuudessakin vuosi kerrallaan.

- Mitään olympiadin mittaista ajatusta minulla ei ole. Jatko on aina kiinni terveydestä ja halusta heittää. Niin kauan kuin syttyy kilpailemaan, homma on mukavaa.

Virheiden korjaukseen

Ensi vuoden huipentuma on elokuinen Lontoon MM-kisa. Myös oman seuran Seinäjoen seudun Urheilijoiden järjestämät Kalevan kisat totta kai innostavat Pitkämäkeä. Muuten tulevaksi kaudeksi ei ole vielä tehty tarkempia suunnitelmia.

- Haluan korjata viime kesän virheet, eli onnistua ulkomaisissa kilpailuissa. Viime kesänä ne epäonnistuivat, sekä EM- että olympiakisoissa karsintaan jäänyt Pitkämäki sanoi.

Pitkämäen perhe kasvoi tänä vuonna toisella poikalapsella. Perhe ei kuitenkaan rajoita urheilua, vaan toimii ennemminkin luontevana ajatusten siirtäjänä urheilusta muualle.

- Onhan se haasteellista tehdä huippu-urheilua, kun on kaksi pientä lasta, mutta ei se ole este huippusuorituksille tai syy lopettaa.

Linkki juttuun

Ilmoita asiavirheestä