Prons­sia vie­nei­den naa­ras­lei­jo­nien fi­naa­li­paik­ka jäi erän päähän

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue palasi mitalikantaan MM-tasolla. Lauantaina Harbinissa Kiinassa päättyneiden MM-kisojen pronssiottelussa Suomi löi suuryllättäjä Sveitsin maalein 4-1 (0-1, 1-0, 3-0).

Harbin, Kiina Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue palasi mitalikantaan MM-tasolla. Lauantaina Harbinissa Kiinassa päättyneiden MM-kisojen pronssiottelussa Suomi löi suuryllättäjä Sveitsin maalein 4-1 (0-1, 1-0, 3-0).

- Tämä oli koko joukkueen, pelaajien ja taustaryhmän, yhteistyön tulos, kiitteli päävalmentaja Hannu Saintula joukkueen hyvää esitystä. Suomi palasi mitalikantaan neljän vuoden tauon jälkeen.

Mitali oli Suomelle kaikkiaan kahdeksas pronssinen MM-tasolla, ja pronssia kirkkaampi mitali jäi oikeastaan kiinni yhdestä hävitystä erästä. Mitalilohkon viimeisessä ottelussa Suomi hävisi Kanadalle 2-4, ja menetti pelin nimen omaan toisessa erässä, jonka Kanada voitti 3-0.

MM-turnaus kertoi silti siitä, että suomalainen naisjääkiekkoilu on harpannut USA:n ja Kanadan perään kolmanneksi. Historiallinen voitto USA:sta lämmitti, ja myös esitys lauantain pronssiottelussa, jota suomalaiset hallitsivat ja osasivat lopulta myös voittaa, vaikka Sveitsi sinnitteli mainion maalivahdin Florence Schellingin ansiosta pitkään tuntumassa.

Schelling oli tässä MM-turnauksessa maansa tuki. Hän vei joukkueen pronssiotteluun, kun torjui tomerasti kumoon Ruotsin ja Venäjän.

Suomi hallitsi pronssiottelua, vaikka alussa oli ongelmia.

- Teimme alussa asioita turhan vaikeasti. Kolmanteen erään yksinkertaistimme asioita ja teimme loistavia maaleja, Saintula kiitteli.

Maalivahti Noora Räty valittiin turnauksen parhaaksi maalivahdiksi ja Suomi kisojen fair play -joukkueeksi.

Selkeä tavoite

Suomen joukkueella oli MM-kisoissa selkeä tavoite:

- Olemme vähintään pronssiottelussa ja voitamme sen, ja jos pelaamme huippujääkiekkoa finaali olisi mahdollinen, Saintula kertoi.

- Me kurkkasimme finaaliin, kun Kanadan olisi pitänyt pystyä pikkuisen auttamaan, eikä pystynyt. Omilla eväillä pitää jatkossa pystyä tekemään kovempaa työtä.

Saintulasta joukkueen menestys ansaitsi silti kiitettävän arvosanan, vaikka loppuottelupaikka jäi vielä saavuttamatta. Suomi hävisi kisoissa vain yhden ottelun.

- Olemme maailmanrankingissa kolmansia ja myös pelillisesti kolmansia. Olemme ohittaneet Ruotsin ja saavuttaneet USA:ta ja Kanadaa, Saintula sanoi.

- Meillä on loistava tulevaisuus, jos pystymme kaikki satsaamaan hieman lisää.

Kotikisoissa homma hoituu

- Otimme pronssiottelussa sen mikä oli otettavissa. Hieno mitali, kaikesta huolimatta, puolustaja Kati Kovalainen sanoi.

Tavoitteita riittää jatkossakin. MM-kisat pelataan ensi vuonna Suomessa.

- Emmeköhän me hoida homman kotiin ensi vuonna tutussa ympäristössä, Kovalainen sanoi.

Ilmoita asiavirheestä