Sosiaalialan ammattilainen ei osaa täysin samaistua päihteiden käyttäjän elämään, mutta entiset huumeidenkäyttäjät Jouni Rissanen ja Marko Teinilä osaavat. He tietävät millaisten asioiden kanssa ihminen painiskelee pyristellessään irti päihteistä.
Kaksikko on kouluttautunut kokemusasiantuntijoiksi sosiaalityön ammattilaisten tueksi ja toiminut heidän rinnallaan pienryhmässä.
– Keskusteluissa samaistutaan tunteisiin. Kun kerromme miten me selvisimme, samassa tilanteessa olevat saavat voimaa ja toivoa, he toteavat.
Vaikutus on myös vastavuoroinen.
– Minulle tulee sellainen olo, että en voi pettää ryhmässä tapaamiani ihmisiä. En voi retkahtaa, Teinilä lisää.
Kokemusasiantuntijoiden käyttö on avannut uusia mahdollisuuksia sosiaalityössä. Vertaisesta tulee asiakkaalle samaistumisen kohde ja toivon symboli, ja samalla hän avaa asiakkaan maailmaa ja tuntemuksia ammattilaiselle.
Sosiaalisen kuntoutuksen kokemusasiantuntijuutta kehitetään valtakunnallisessa Sosku-hankkeessa.