Tätä piti hautoa toista viikkoa. Joskus – tai oikeastaan melko usein – on myönnettävä olleensa väärässä. Pari kuukautta sitten kirjoitin tällä palstalla, että Teemu Selännettä ei olisi missään nimessä pitänyt valita Sotšin olympialaisten jääkiekkojoukkueeseen. Ei niinkään siksi, että hän olisi liian vanha jääkiekkoilijaksi, vaan siksi, että hän on niin usein osoittautunut maajoukkueessa pettymykseksi.
Täydellinen virhearvio. Joukkueen kapteeniksi ja ykkösketjun hyökkääjäksi valittu mies pelasi yhdet parhaista kisoistaan maajoukkuepaidassa.
Poissa olivat ne kaikki ominaisuudet, joista en ole hänen maajoukkuepelaamisessaan aikaisemmin pitänyt: vähäinen halu luistella alas puolustamaan tarvittaessa, itsekkyys maalintekotilanteissa ja maalihanan katkeaminen juuri kun hänen maalejaan olisi eniten tarvittu.
Sotšissa Selänne oli maajoukkueen tärkein pelaaja kaikilla tasoilla. Aivan konkreettisena maalintekijänä hänen panoksensa oli korvaamaton. Hän myös puolusti uhrautuvasti ja näytti esimerkkiä nuoremmilleen. Yleensäkin hän oli joukkueessaan esimerkillinen johtaja.
Yhteistyö Mikael Granlundin kanssa toimi loistavasti. Selänne rakenteli taitavasti tilanteita myös muiden pelattavaksi, erityisesti juuri Granlundille.
Taisin mollata Selännettä parhaan teränsä menettäneeksi kiekkoilijaksi, mutta olinpa siinäkin väärässä. Ikä ei näkynyt Sotšin peleissä millään tavalla, paitsi tietysti hyvässä mielessä. Kypsyys ja viisaus loistivat miehen peliotteissa.
Jos jotakin napistavaa pitää hakemalla hakea, Ruotsia vastaan pelatussa välierässä Selänteen kynä ei ollut aivan huipputikissä. Kiekko lipsui lavasta vähän liikaa eikä taitava maalintekijä onnistunut pistämään sisään parista melko varman näköisestä paikasta. Niin Selänteellä kuin koko joukkueella mailat hieman tärisivät, mitä ilmiötä ei ole paljon nähty Suomen maajoukkuekiekossa sitten 1980-luvun.
Tietysti Selänne oli senkin takana, että Suomi pelasi raivokkaasti ja ansaitsi pronssimitalin Yhdysvaltoja vastaan eikä jäänyt synkistelemään karvaan Ruotsi-välierätappion jälkeen.
Jääkiekkotoimittajien muodostamalla Selänteen palvontakultilla meni kuitenkin melko lailla överiksi, kun kisojen jälkeen molemmat iltapäivälehdet julkaisivat Selänteelle omistetun liitteen. Ilta-Sanomat meni pisimmälle julistaessaan hänet rakkauden lähettilääksi liitteen ensimmäisellä aukeamalla.
Kaikesta huolimatta Selänne on oman rahankeruunsa lähettiläs. Omaksi kunniakseen hän on myös arvomitaleja on kerännyt.
Ilta-Sanomien palvova toimittaja pyysi lehdessä anteeksi Selänteeltä, kun uskalsi arvostella tämän valintaa maajoukkueeseen noin vuosikymmen sitten, mistä oli saanut itse hänen pyhyydeltään ojennusta miesten vessassa. Ehkä tuolloin oli kuitenkin aihetta arvosteluun.
Nyt siis juhlittiin Selänteen viimeistä turnausta ja pronssiottelua hänen vihoviimeisenä maaottelunaan. Miksi?
Hei, nythän hänelle vasta olisi käyttöä kevään MM-kisoissa. Tuolla kunnolla ja asenteella pelaavasta Selänteestä MM-kisajoukkue saisi hirmuisen vahvistuksen – toisin kuin monissa aiemmissa kisoissa.
Se kaikkein kirkkain mitali jäi hänellä jälleen kerran saamatta olympialaisista, joten luulisi miehen himoitsevan tosissaan MM-kultaa. Jälleen olisi mahdollisuus voittaa jotain suurta kuten sanonta kuuluu.
Toiveajattelua haittaa Selänteen joukkueen Anaheimin hyvä sijoitus NHL:n pistetaulukossa. Vaan ovat ne ennenkin sarjakärjillä pelit loppuneet ensimmäiseen pudotuspelikierrokseen.
Ei muuta kuin tervetuloa Minskiin, Teemu. Tuota en vielä muutama viikko sitten olisi voinut kuvitella kirjoittavani. Perjantaina tv:stä tullutta jumalanpalvelusta en kuitenkaan pystynyt katsomaan.
Kolumni