Bäckst­röm vii­mei­sen päälle vii­leä­nä

Suomen jääkiekkomaajoukkueen selkeä ykkösmaalivahti Niklas Bäckström väittää, ettei ole tuntenut paineita enää pitkään aikaan.

Halifax Suomen jääkiekkomaajoukkueen selkeä ykkösmaalivahti Niklas Bäckström väittää, ettei ole tuntenut paineita enää pitkään aikaan. Hän myös vakuuttaa, ettei lievä olkapäävamma huhuista huolimatta vaikuta millään tavalla hänen torjuntoihinsa.

- Pelaan, koska nautin tästä lajista. Paineita tulee vain, jos niitä itselleen asettaa, Bäckström sanoi.

Bäckström on periaatteessa valmis pelaamaan kaikki Suomen kisapelit. Valmentaja Jukka Jalosen mukaan on suunniteltu, että Bäckström huilaa vähintään yhden MM-ottelun. Peliaikaa Bäckströmin varjossa kärkkyy etunenässä Karri Rämö.

Maalivahtien peluutuksen suhteen Bäckström sanoo olevansa kaikkiruokainen. Myös ottelut heittopusseina pidettyjä maita vastaan kelpaavat.

- Mielestäni vielä 10 vuotta sitten erot maiden välillä olivat suuremmat. Nyt pelit ovat tiukempia. Täällä se korostuu, koska kapeammassa kaukalossa on helpompi puolustaa ja rikkoa peliä, Bäckström tuumi.

Bäckström oli heti valmis tulemaan MM-kisoihin, kun Minnesotan tie nousi pystyyn NHL-pudotuspeleissä. Hän sanoo, että olisi lähtenyt MM-kisoihin, vaikka Miikka Kiprusoff tai Vesa Toskala olisivat vastanneet MM-kutsuun myöntävästi.

- Mikäs siinä, olisin voinut vaikka seurata heidän pelejään ja harjoittelua täällä ja ottaa oppia heiltä, Bäckström totesi vaatimattomasti NHL-virkaveljistään.

Pieni kysymysmerkki MM-kisojen aattona on Bäckströmin räpyläkäden olkapäävamma, joka on vaivannut suomalaisvahtia lähes koko kauden. Vasemman olkapään AC-nivel nousee välillä paikaltaan.

- Olkapää on ihan hyvässä kunnossa. Huhut siitä, että vamma jotenkin haittaisi pelaamista ovat roskaa. Ei minua tänne olisi päästetty, jos siinä jotain suurempia ongelmia olisi.

- Olkapää tulee levolla kuntoon, ja sen levon saan kesällä, Bäckström korosti.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä