Jalonen sai Shed­de­nil­tä hyvää oppia

Samalla kun Doug Shedden teki suomalaiselle jääkiekolle viimeisen palveluksensa, ykköseksi nouseva kakkosvalmentaja Jukka Jalonen voi pikkuhiljaa virittäytyä tehtäväkuvansa kasvuun.

Québec Samalla kun Doug Shedden teki suomalaiselle jääkiekolle viimeisen palveluksensa, ykköseksi nouseva kakkosvalmentaja Jukka Jalonen voi pikkuhiljaa virittäytyä tehtäväkuvansa kasvuun.

"Pelin taso oli sitä, ettei se riittänyt finaaliin. Mutta mitali lämmittää", Jalonen muotoili leijonien kisaterveiset.

Koko turnausta ajatellen Jalonen nosti niminä esille huikean pronssipelin pelanneen maalivahti Niklas Bäckströmin, tutkaparin Tuomo Ruutu - Mikko Koivu sekä häikäisevästi debyyttiturnauksessa esiintyneen Antti Pihlströmin.

"Joukkueen tulokselle annan kouluarvosanaksi yhdeksän, mutta suoritukselle kahdeksan", Jalonen arvioi.

Shedden, Jalonen ja koko valmennustiimi paketoi MM-kisojen kokemukset toukokuun aikana. Jalosen työ ykkösenä alkaa konkreettisesti kesäkuun alussa. Jalonen tunnustaa, että hän sai Sheddeniltä runsain mitoin oppia.

"Opin johtamistaitoa, ja tämä oli hyvä vuosi. Hänen opissaan asioihin piti reagoida ja puuttua nopeasti. Opin myös sen, että mitään ei pidä olettaa. Kaikki pitää opettaa pelaajille kädestä pitäen."

Valmennustiimissä on nyt yhden henkilön vajaus, kun Shedden väistyy Sveitsiin.

"Olen varma, että saan tilalle joukkoon sopivan ja hyvän henkilön", Jalonen visioi.

Ilmoita asiavirheestä