Fennovoiman ydinvoimalaitoksen kantaverkkoon liittämiseen tarvittavien voimajohtojen ympäristövaikutusten arviointi antaa Pohjois-Pohjanmaan ely-keskuksen mielestä riittävät tiedot hankkeen ja sen vaihtoehtojen toteuttamiskelpoisuuden ratkaisuun. Hankkeessa yhteysviranomaisena toimivan ely-keskuksen mukaan vaihtoehtoisista linjauksista on löydettävissä ympäristön kannalta parhaiten soveltuvat ratkaisut.
Ely-keskus edellyttää, että voimajohtojen reittien jatkosuunnittelussa huomioidaan erityisesti lähimmät asuinrakennukset ja mahdollisuudet niihin kohdistuvien vaikutusten vähentämiseksi. Se pitää myös tärkeänä, että Maukarinkankaan tuulivoimahankkeen ja ydinvoimalaitoksen voimajohtojen yhteensovittaminen ratkaistaan mahdollisimman nopeasti.
Merkittävimmät haitallisten vaikutusten lieventämiskohteet on yva-selostuksessa tunnistettu ja menettelyt ovat ely-keskuksen mielestä oikeita. Keskeisimpiä seurantaa vaativia asioita jatkosuunnittelussa ovat ihmisiin kohdistuvat vaikutukset sekä Hanhikiven niemen linnustonseuranta.
Säteilyturvakeskus ei näe ristiriitaa yva-selostuksen ja ydinturvallisuutta koskevien vaatimusten välillä. Voimajohtojen pylväsrakennetta valittaessa tulee STUKn mukaan ottaa ydinturvallisuus huomioon niin, etteivät korkeat ajoneuvot kuten nosturit ja erikoiskuljetukset voi vaurioittaa voimajohtoja.
Yva-selostuksessa tarkasteltavat voimajohtoreitit sijoittuvat Pyhäjoelle, Raaheen, Merijärvelle ja Kalajoelle. Ydinvoimalaitoksen sähköverkkoon liittämistä varten varaudutaan rakentamaan kaksi 400 kilovoltin voimajohtoa Hanhikiven niemen ydinvoimalaitokselta Raahen Lumimetsään. Kahta voimajohtoa edellytetään myös voimajohtojen ja sähköasemalaitteiden huolto- ja kunnossapitotöiden toteuttamiseksi ilman pitkiä tuotantokatkoksia. Ydinvoimalaitoksen varasähkönsyötön varmistamiseksi tarvitaan lisäksi erillinen, kahden 110 kilovoltin voimajohdon sähkönsiirtoyhteys ydinvoimalaitokselta Pyhäjoen Keskikylän kautta Kalajoen Jylkkään.
Osa voimajohdoista tulee Fennovoiman liittymisjohdoiksi ja osa Fingridin kantaverkoksi.