Sipilän hallituksen säästöpäätöksistä todennäköisesti jyrkintä kritiikkiä ovat kohdanneet koulutukseen ja tutkimukseen kohdistuneet leikkaukset. Niitä ovat paheksuneet sellaisetkin tahot, jotka muuten ovat nähneet julkisen menokurin välttämättömäksi.
Painolasti hallituksen niskassa kasvoi, kun taloustieteen Nobel-palkinnon sai suomalainen Bengt Holmström. Hän on useita kertoja rökittänyt Suomen yliopisto- ja tutkimusrahojen leikkauksia.
Esimerkiksi viime elokuussa Holmström ja kaksi muuta taloustieteilijää Sixten Korkman ja Vesa Vihriälä esittivät korkeakoulujen ja perustutkimuksen voimavarojen vahvistusta. Malliksi he esittivät yliopistojen pääomitusta.
Hallituksen reagointi viime viikon alussa oli nopeaa. Kun Holmström sai nobelinsa maanantaina, tiistaina opetus- ja kulttuuriministeriö kertoi, että hallitus valmistelee korkeakoulujen tuntuvaa pääomitusta.
Ministeriön päätös nousi suuriin otsikoihin vasta viikonloppuna. Rahoituksen ”täyskäännökseksi” luonnehdittu tieto herätti innostuksen ohella lisäkysymyksiä, jopa pettyneitä kommentteja. Avoimeksi jäi esimerkiksi se, kuinka mittavasta lisärahasta on kysymys.
Jos kyse on yliopistojen pääomien vahvistamisesta – johon varat saataisiin valtion omaisuuden myynnistä – nopeasta elvytyslääkkeestä ei todella olekaan kysymys. Esimerkiksi 500 miljoonan euron pääomitus toisi yliopistoille vuodessa ehkä 15 – 25 miljoonaa euroa lisää. Kun maassa on 14 yliopistoa ja 20 ammattikorkeakoulua, ojennettuja käsiäkin on paljon.
Silti kannattaa huomata, että jokainen pääomaeurokin vahvistaa yliopistojen resursseja – vaikka nyt tehtyjä leikkauksia ne eivät hetkessä korvaakaan.
Vähälle huomiolle on jäänyt se, mitä muuta kolme arvostettua taloustieteilijää sanoivat elokuussa ja mitä ainakin opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen nyt tukee: pääomasijoituksen ehtona on korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen.
Se, mitä käytännössä vaaditaan, jää vielä avoimeksi. Ainakin tiivistyvää korkeakoulujen yhteistyötä, ehkä jopa yhdistymisiä.
Lapissa ammattikorkeakoulu on jo menossa yliopiston omistukseen, ja Tampereella ollaan panemassa samaan pakettiin yliopistoa, ammattikorkeakoulua ja teknillistä yliopistoa. Korkeakoulujen profiloitumisen paineita kohdistuu muuallekin, myös Ouluun.
Jos mietitään, minne päin maata jää tutkimusyliopistoja, voidaan osviittaa ehkä hakea taas Bengt Holmströmiltä. Hän totesi Ylellä maaliskuussa, että Suomeen riittäisi puolenkymmentä tuhdimpaa rahoitusta saavaa tutkimusyliopistoa.
Hänen listallaan ne ovat Tampere, Helsingissä kaksi, Turku, Oulu ja ehkä Jyväskylä. Osa yliopistoista voisi sen sijaan keskittyä kandidaattitasoiseen koulutukseen.
Kiinnostavaa on, että korkeakouluja Holmström ei kuitenkaan panisi yhteen, vaan hakisi niille vain uusia rooleja. Ensi keväänä valtion budjetin kehysneuvotteluja käytäessä nähdään, mitä rakenteellista kehittämistä hallitus hakee.
Pääkirjoitus