Talousasiantuntijat Bengt Holmström, Sixten Korkman ja Matti Pohjola kiinnittävät Talousneuvostolle laatimassaan raportissa huomiota Suomen talouskriisin ainutlaatuisuuteen.
Ainutlaatuista on se, että talouskasvun pysähtyminen perustuu kokonaan työn tuottavuuden alenemiseen. Vastaavaa tuottavuuden supistumista ei meillä ole aiemmin koettu. 1990-luvun laman aikana kokonaistuotanto supistui lyhyessä ajassa noin 10 prosenttia, mutta tuottavuus ei juuri alentunut. Tuottavuuden kasvu itse asiassa kiihtyi siinä vaiheessa, kun laman pohjalta alettiin nousta ylös.
Yleensä työn tuottavuus nousee, kun työntekijät saavat käyttöönsä enemmän koneita ja laitteita. Sitäkin tärkeämpää on se, että työt opitaan tekemään fiksummin ja tehokkaammin. Tämäkin edellyttää useimmiten investointeja, sillä uudet koneet ja laitteet ovat teknisesti parempia kuin vanhat.
Tällaista tuottavuusmekanismia on tapana kutsua teknologiseksi kehitykseksi. Kokonaistuottavuus kasvaa, kun kaikissa yrityksissä työpanosta ja pääomaa opitaan käyttämään fiksummin ja tehokkaammin. Näinhän tuottavuuden kasvu yleisesti ymmärretään.
Mutta toimialan tuottavuus voi kasvaa toisellakin tavalla. Se kasvaa, kun jotkut yritykset onnistuvat tuomaan markkinoille uusia tuotteita, keksimään tuotteisiin uusia ominaisuuksia, kehittämään uusia tuotantomenetelmiä sekä löytämään uusia asiakasryhmiä tai markkina-alueita. Markkinoille voi tulla uusia yrityksiä, joilla on tarjottavana jotakin radikaalisti uutta tai parempaa.
Tämä kaikki on hyvää ja toivottavaa. Mutta sen hintana on se, että osa yrityksistä menettää kilpailukykynsä ja asiakkaansa. Kilpailun logiikkaan kuuluu, että osa yrityksistä koko ajan karsiutuu pois ja tilalle tulee uusia. Kun yrityksiä poistuu markkinoilta, samalla työpaikkoja häviää.
Tällaista tuottavuusmekanismia on tapana kutsua luovaksi tuhoksi. Nimitys on peräisin itävaltalaiselta taloustieteilijältä Joseph Schumpeterilta. Hänen mukaansa yritysten toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa, mikä pakottaa yritykset koko ajan keksimään jotakin uutta, uusia tuoteominaisuuksia ja/tai tehokkaampia tuotantotapoja. Joka ei siihen pysty, karsiutuu pois.
Useimpien korvissa nimitys ”luova tuho” saa aikaan kielteisen reaktion. Miten ”tuho” voi olla ”luovaa”?
Ennen vanhaan konservatiivisissa piireissä ajateltiin melko yleisesti, että taantumat ja lamat ovat tervetulleita sen takia, että ne ”puhdistavat” yrityskenttää, kun mädät yritykset karsiutuvat pois pelistä.
Tästä luovassa tuhossa ei kuitenkaan ole kysymys. Nimittäin ei pidä paikkaansa, että luovan tuhon mekanismi aina voimistuisi huonoina aikoina. Taantuman aikana yritykset saneeraavat, karsivat kustannuksia ja heittävät väkeä ulos. Tuottavuus voi nousta tai alentua riippuen siitä, alentuuko työvoiman määrä enemmän tai vähemmän kuin myynti laskee. Mutta tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että saneeraavat yritykset tuottaisivat uusia ja parempia tuotteita uusilla ja paremmilla menetelmillä. On tuhoa, mutta ei uuden luomista.
Luovaan tuhoon perustuva tuottavuusmekanismi edellyttää työvoiman liikkuvuutta, hyvin toimivia rahoitusmarkkinoita, riskinottoa ja kilpailua. Vaikka harvat yrittäjät voivat rehellisesti sanoa rakastavansa kilpailua, se on keino, joka pakottaa innovoimaan, keksimään jotain uutta. Kilpailu pitää myös huolen siitä, että innovaatioista koituva hyöty siirtyy viime kädessä asiakkaille.
Luovan tuhon mekanismi selittää sen, miksi Yhdysvalloissa, Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa tuottavuuden kasvu oli ainakin vuoden 2008 finanssikriisiin asti nopeaa verrattuna moniin muihin maihin, kuten Etelä-Eurooppaan ja muun muassa Japaniin.
ETLA:n tutkijat Mika Maliranta ja Niku Määttänen kirjoittivat vuosi sitten Helsingin Sanomien vieraskynässä (22.2.2013) siitä, miten Pohjoismaissa luovan tuhon on annettu toimia. Kannattamattomien yritysten ja kokonaisten toimialojen on annettu hävitä samalla, kun innovoinnin edellytyksiä on parannettu investoimalla koulutukseen ja tutkimustoiminaan. Sosiaaliset turvaverkot, kuten työttömyysturva ja aktiivinen työvoimapolitiikka, ovat puolestaan tehneet muutokset hyväksytyiksi.
Monissa muissa maissa luovan tuhon vaikutuksia on pyritty vaikeuttamaan verotuksella, yritystuilla ja korkealla irtisanomissuojalla. Toimenpiteitä on perusteltu työpaikkojen säilyttämisellä. Näissä maissa tuottavuuden kasvu on ollut hidasta. Pitkällä aikavälillä seurauksena on ollut koko maan kilpailukyvyn menetys. Etelä-Euroopan maiden nykyiset talousvaikeudet ovat ainakin osittain selitettävissä tällaisilla syillä.
Suomen talousnäkymät eivät vahvistu, ellei tuottavuutta saada uudelleen nousuun. Siihen tarvitaan investointeja inhimilliseen ja fyysiseen pääomaan, mutta myös luovaa tuhoa.
Mika Malirannan tuoreen tutkimuksen mukaan luovan tuhon vaikutus toimialan tuotavuuden kasvuun näyttää olevan suurin asiantuntijavaltaisilla aloilla, joissa panostetaan runsaasti tutkimus- ja kehitystoimintaan (Kansantaloudellinen aikakauskirja 1/2014). Näiden alojen merkitys on erityisen suuri Oulun seudulla.
Nokian vaikeuksien vuoksi tuho on jo iskenyt ja uuden luomiselle on jäänyt paljon tilaa. Siihen tarvitaan kyvykkäitä innovoijia, joita Oulun seudulla luulisi riittävän.
Kirjoittaja on johtokunnan neuvonantaja Suomen Pankissa.
Kolumni