Vielä pudotuspelipaikkaa Liigassa tavoitteleva HPK oli jo 2-0 tappiolla kahden erän jälkeen Turussa TPS:ää vastaan. Joukkueen kova kiri toi kuitenkin 3-2 voiton ja ohuet teoreettiset saumat pudotuspelipaikkaan säilyivät.
Kaksi ensimmäistä erää eivät oikein näyttäneet siltä, että HPK:lla olisi vielä intoa yrittää. TPS meni ansaitusti 2-0-johtoon. Kolmannessa erässä HPK pystyi kuitenkin nostamaan tasoaan. Se riitti lopulta joukkueen viidenteen peräkkäiseen voittoon. TPS pelasi koko ottelun vain kolmella kentällisellä.
HPK:n sankareiksi nousivat 3. erän maalintekijät Juha Kiilholma, Teemu Rautiainen ja ratkaisun ylivoimalla iskenyt puolustaja Aleksi Laakso.
- TPS teki meistä huonoja kahdessa ensimmäisessä erässä. Nopea kavennus 3. erän alkuun antoi kuitenkin uskoa, ja niin saatiin peli käännettyä. HIFK:n voitto heikensi tietysti tilannettamme, mutta loppuun asti taistellaan, lupasi HPK:n valmentaja Pasi Arvonen.
TPS:n käskijä Kai Suikkanen oli tyytyväinen kahteen erään, mutta ihmetteli, mitä sitten tapahtui.
- Joku ilmeisesti veti töpselin seinästä ja meidän peli loppui tyystin, Suikkanen manasi.