Vanhat kuvat in­nos­ta­vat ka­jaa­ni­lai­sia

Kajaanilainen Raija Närhi päätti perustaa Facebookiin Vintage Kajaani -ryhmän tammikuussa 2013. Jo seuraavana vuonna ryhmään oli oikea tungos.

Kajaanilainen Raija Närhi päätti perustaa Facebookiin Vintage Kajaani -ryhmän tammikuussa 2013. Jo seuraavana vuonna ryhmään oli oikea tungos.

– Porukkaa suorastaan tulvi, parhaana päivänä noin tuhat nykyistä tai entistä kainuulaista pyrki jäseneksi, Raija Närhi naurahtaa.

Nyt ryhmässä on 8 989 jäsentä. Närhen mielestä se on osoitus siitä, että entiset ajat kiinnostavat. Ja lisää tulee: muille maille lähteneet entiset kajaanilaiset löytävät ryhmän, kun huomaavat kaverinsa kommentoineen Vintage Kajaaniin jotain.

– Vanhat kuvat Kajaanista ovat ihmisten mieleen. Ilmeisesti siinä herää kaipuu lapsuuteen ja nuoruuteen: niiltä ajoilta on niin hyviä muistoja. Moni on löytänyt kuvista vanhoja tuttuja ja löytänyt heidät ryhmän kautta uudelleen.

Vuonna 2014 ryhmän suosituimmuus tuli konkreettisesti esille, kun äänestettiin vuoden kainuulaista.

– En ollut ehdokkaana, mutta nousin mustana hevosena kolmanneksi. Kyllä se lämmitti. Ihmiset näkivät, että tämän ryhmän perustaminen on ollut tärkeä työ ja että ryhmää arvostetaan.

Vintage Kajaani järjesti kesällä ison tilaisuuden Raatihuoneentorilla: mukana oli kolme bändiä ja pin up -näytös.

– Se meni hyvin, mutta piknik-tapaaminen Rantapuistossa meni sään takia pieleen. Mutta ensi kesänä keksitään taas uutta, Närhi lupaa.

Monissa Facebook-ryhmissä ylläpitäjä joutuu tämän tästä poistamaan häiriköitä, jotka eivät pysy asiassa. Vintage Kajaani -ryhmässä asiattomia kommentteja on ollut varsin vähän.

– Kajaanilaiset ovat asiallista porukkaa, Närhi kiittelee.

Ilmoita asiavirheestä