Oulu "Kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän - jos edes sitäkään", laulaa Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen Hiekka-albumin nimikkokappaleen kertosäkeessä. Lukko-hyökkääjä Juha-Pekka Haataja ei allekirjoita laulaja-kitaristi Wirtasen näkemystä.
Haatajan, 25, matka viime talven kivusta tämän syksyn nautintoon oli pitkä ja turhauttava.
Kärppäkasvatin maailma pysähtyi 27. joulukuuta 2007. Haatajan jalka jäi epäonnisessa törmäyksessä Bluesin Erkki Rajamäen 98-kiloisen vartalon ja kaukalon reunan väliin.
Jälki oli rumaa. Haatajan oikean säären molemmat luut murtuivat ja kultakypärä kiidätettiin Espoosta suoraan leikkauspöydälle. Kausi, josta oli tulossa uran paras, päättyi silmänräpäyksessä.
Yhtä hyvin olisi voinut päättyä koko ura.
"Onneksi luut menivät siististi irtipoikki. Tilanne voisi olla toinen, jos murtumat olisivat olleet pirstaleisia", Haataja tietää.
Loukkaantumista seuranneet kuukaudet olivat piinallisia. Viiltävä kipu piti miestä pihdeissään ympäri vuorokauden.
"Päivärytmi meni aivan sekaisin. Olin yöt valveilla ja päivät nukuin. Makasin niin paljon, että lopulta selkäkin meni jumiin."
Pelien katselu
täyttä tuskaa
Haataja nauttii jääkiekon pelaamisesta, mutta pelien katselu tuotti viime talvena lähinnä mielipahaa.
"Pudotuspelien aikaan otti päähän niin paljon, että sitä on vaikea pukea sanoiksi", Haataja myöntää.
Iloa elämään toivat Haatajan lapset. Inka-tytär oli jo ehtinyt tottua päivärytmiin, jossa isä vietti usein pitkiä jaksoja pois kotoa. Uusin tulokas nelihenkisessä perheessä on Emil-poika, joka syntyi pari kuukautta ennen tärskyä.
"Se oli tämän koettelemuksen myönteinen juttu. Sain olla lasteni kanssa enemmän kuin normaalisti."
Haataja pyysi ja sai Lukko-johdolta luvan palata Ouluun. Kotimaisemissa kuntoutus lähti kunnolla käyntiin.
Lääkäri Harri Hakkaraisen opastuksella hyökkääjä opetteli kävelyn jalon taidon uudelleen. Toukokuussa Haataja kävi jo jäällä luistelemassa.
"Ei mikään mieltä ylentävä kokemus, kun jätkät menivät ohi oikealta ja vasemmalta. Silloin mietin, että tuleekohan tästä touhusta enää mitään."
Itseluottamus
kävi nollassa
Täysipainoisen harjoittelun Haataja aloitti elokuussa. Ihmetemput jäivät harjoituspeleissä tekemättä.
"Teinköhän kahdeksassa harjoituspelissä yhden maalin. Silloin kaivoin itseluottamusta tosi syvältä. Olo oli epävarma."
Päävalmentaja Rauli Uraman usko Haatajaan ei horjunut missään vaiheessa. Haataja sai rinnalleen monivuotisen tutkaparinsa Pekka Saarenheimon ja Kärpistä tulleen Tomi Mustosen. Lukon kärppäketjun ketsuppipullo purskahti heti auki.
"Oli iso juttu, että sain siinä tilanteessa vierelle tutut kaverit. Se toi turvaa ja varmuutta. Samalla ketjulla pelasimme jo Kärppien junioreissa."
Kauden avanneessa Ässät-ottelussa - 260 päivää vakavan loukkaantumisensa jälkeen - Haataja iski tehot 2+3.
Nyt Haataja johtaa SM-liigan pistepörssiä. Neljän ottelun saldo on mykistävä 4+5=9.
"Lähdin kauteen kärsivällisyyttä korostaen. Alku on yllättänyt. Todellakin", Haataja äimistelee.
Paluu Kärppiin
muhii mielessä
Tiistai-iltana Haataja pörrää Kärppien puolustuksen kiusana. Tunneside kasvattajaseuraan on yhä vahva.
"Se ei ole ottelu muiden joukossa. Toki Kärppien pelaajisto on muuttunut paljon lähtöni jälkeen", Haataja myöntää.
Haataja ja Saarenheimo siirtyivät Kärpistä Lukkoon keväällä 2006. Ratkaisu, jota kummankaan ei ole tarvinnut katua.
Kärpissä Haataja ehti profiloitua rikkovien roolien haalarimieheksi. Harva muisti enää, että juniorivuosinaan hyökkääjä oli pistenikkari ja maalintekijä.
Haataja ei tyytynyt sivuosaan Kärpissä, vaan käsikirjoitti kiekkouransa uusiksi. Lukossa Haataja saa pelata jääkiekkoa tavalla, josta hän eniten nauttii. Tavalla, jonka hän oppi lapsena luonnonjäillä.
Lähtöön Kärpistä vaikuttivat myös taloudelliset syyt.
"Jos olisin Kärppiin jäänyt, olisi se ollut aika lailla verkkarisopimus, joille aina naureskellaan", Haataja muotoilee.
Haatajan Lukko-sopimus kattaa kuluvan kauden. Lukko haluaa pitää kiinni kultakimpaleestaan. Eri asia on, riittävätkö Lukon pelimerkit ja seuran tarjoama pelillinen haaste Haatajalle.
Osa kärppäkannattajista hekumoi jo ajatuksella Haatajan paluusta Ouluun.
"Ehdottomasti haluan pelata vielä Kärpissä. Jos pelaan Suomessa, on minulla käytännössä kaksi vaihtoehtoa."
Mitkä ne ovat?
"Kärpät ja Lukko."
SM-liigan ottelu Lukko-Kärpät
tänään kello 18.30.