Patrik Laine teki kolme maalia, kun Winnipeg Jets voitti Toronto Maple Leafsin 5-4 yön NHL-kierroksella. Ottelussa olivat vastakkain viime kesän varaustilaisuuden kaksi ensimmäistä pelaajaa, ykkösvaraus Auston Matthews ja toisena varattu Laine. Kamppailun ykköstähdeksi nousi selvästi suomalainen.
Winnipeg näytti olevan jo lähes sillassa, kun Toronto kapusi jo 4-0-johtoon toisessa erässä. Tyler Myers kuitenkin teki 4-1-kavennusmaalin erän puolivälin jälkeen. Sitten alkoi Laine-show.
Kolmatta erää oli pelattu vain minuutti, kun suomalaislaituri teki Winnipegin toisen maalin. Hän sai kiekon maalin edustalla, käännähti ja upotti salamavedon maalin kattoon.
Viisi minuuttia myöhemmin Mark Scheifele nosti Winnipegin jo maalin päähän. Toisen osumansa Laine ajoitti lähelle varsinaisen peliajan loppua. Maali syntyi ylivoimalla, kun Nikolaj Ehlers tarjoili Laineelle loistavan poikittaissyötön, josta suomalaisen oli helppo viimeistellä.
Jatkoajalla ykkösvaraus Matthews karkasi läpiajoon, mutta pelissä hurjasti urakoinut Winnipeg-vahti Michael Hutchinson torjui vedon. Laine ratkaisi pelin heti tätä seuranneesta 2-1-vastahyökkäyksestä. Terävä laukaus nousi maalin kattoon Toronton maalivahdin Frederik Andersenin olan yli.
Matthews ei selitellyt sen enempää hukattua mahdollisuuttaan.
- Peli oli jo jatkoajalla, joten siinä oli vaikea alkaa tehdä mitään harhautuksia, koska jää oli jo niin kulunut. Yritin vain liu'uttaa kiekon sisään, mutta maalivahti luki tilanteen hyvin, Matthews kertasi NHL.comissa.
- Tein kolme maalia maailman kovimmassa sarjassa, ja oli mahtavaa, että pystyin auttamaan joukkuettani maaleillani. Se oli tosi siistiä, Laine sanoi Jetsin julkaisemalla haastatteluvideolla.
NHL julkaisi Twitterissä videon Laineen kolmannesta maalista:
- Kolmas erä oli meiltä uskomatonta peliä, Laine sanoi. Hän manasi myös aiempien erien heikkoa peliä.
"Laine on parempi"
Winnipeg-fanit huusivat kotiareenallaan "Laine on parempi, Laine on parempi!".
- Kuulin jotain sen kaltaista. Se on heidän mielipiteensä, enkä sano siitä mitään, diplomaattinen suomalaishyökkääjä vastasi toimittajille.
Jets-valmentaja Paul Maurice hehkutti nuorta tähteään.
- En ole koskaan nähnyt kenenkään tekevän maaleja kuten Laine tekee harjoituksissa. Jotkut kaverit osaavat laukoa harjoituksissa, mutta peleissä se ei suju. Mutta Laineella on se kyky.
Maurice kiitteli molempia nuoria tähtiä seuran julkaisemalla videolla.
- Winnipegin ja Toronton faneilla on onnea, että he saavat seurata näitä upeita nuoria pelaajia.
Winnipeg lanseerasi Laineelle lempinimen Hatrik Laine:
Laine on maalipörssin jaetulla kärkipaikalla yhdessä St. Louis Bluesin Vladimir Tarasenkon, Chicago Blackhawksin Richard Panikin, Boston Bruinsin David Pastrnakin ja Matthewsin kanssa.
Toronton suomalaishyökkääjä Leo Komarov pääsi myös pisteille ottelussa. Hän kirjautti yhden syötön.
Yön toisessa kamppailussa Detroit Red Wings peittosi vieraskaukalossa New York Rangersin 2-1. Detroitin sankari oli maalivahti Jimmy Howard, joka torjui ottelussa kolme läpiajoa. Yhteensä Howard oli kiekon tiellä 32 kertaa.