"Lelusalakuljettajana" tunnettu Rami Adham kiistää jyrkästi häntä kohtaan esitetyt syytökset. Adham esiintyi illalla MTV:n Enbuske, Veitola & Salminen -ohjelmassa.
Kohu Adhamin ympärillä alkoi, kun Helsingin Sanomat uutisoi hänen yhteyksistään jihadisteihin. Adhamin mukaan hän taistelee päinvastoin jihadismia vastaan.
– Haluan kaikki ulkomaalaiset pois Syyriasta, jotka ovat tulleet tekemään pahaa, hän totesi MTV:llä.
Adhamia on syytetty myös siitä, että hän olisi lavastanut loukkaantumisensa Syyriassa. Hän myönsi televisiossa liioitelleensa loukkaantumista, jotta asia olisi saanut laajempaa huomiota.
Huomiota hän halusi siksi, jotta Syyrian lapsien tilanne saisi lisää näkyvyyttä.
Myös Syyriaan lapsille tarkoitettujen avustusrahojen osalta on esitetty väitteitä, ettei kaikki raha olisi mennyt perille. Avustusrahojen osalta Adham vetosi siihen, että yhdistyksen toiminnasta on olemassa esimerkiksi kuitit ja toimintakertomukset.
STT kertoi tällä viikolla, että Adham on tuomittu useista pahoinpitelyistä ja kahdesta doping-rikoksesta. Hän kertoi olevansa ihminen, ja että kaikki tekevät virheitä.
Adhamin mukaan doping-tuomio liittyy kehonrakennukseen ja siihen, ettei hän tiennyt henkilökohtaisen käytön rajoja.
– Oman taustani ei pitäisi liittyä yhdistystoimintaan, hän kommentoi doping-tuomiota ja rikoshistoriaansa.