Kes­kus­tan Sipilä: Suo­mel­la ei varaa nostaa ve­ro­as­tet­ta

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä Suomella ei ole enää varaa nostaa veroastetta.

Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mielestä Suomella ei ole enää varaa nostaa veroastetta. Hän ei kannata arvonlisäverokantojenkaan korottamista, koska erityisesti ruoan ja lääkkeiden arvonlisäveron nosto kohdistuu pienituloisiin.

Sipilä patistaa hallitusta tekemään säästöjä, jotka vaikuttavat velanoton määrään jo tänä vuonna. Lisäksi hän toivoo ensi vuodelle päätöksiä, jotka vähentävät tarvetta lisävelanottoon.

- Seuraava hallitus jatkaa siitä vaalien jälkeen, Sipilä sanoo.

Hänen mielestään julkinen talous on tasapainotettava ainakin pääosin säästöillä, rakenteellisilla uudistuksilla sekä kasvua vauhdittavilla ja työllisyyttä parantavilla toimilla.

Sipilä ehdottaa Suomelle säästöjä, jotka olisivat paljon suurempia kuin hallitus on tähän mennessä esittänyt. Sipilän mukaan Suomessa on luotava ohjelma velaksi elämisen lopettamisesta ja se vaatii 7-8 miljardin sopeuttamistoimet.

Jyrki Kataisen (kok.) hallitus on tänä keväänä esittänyt noin kolmen miljardin valtiontalouden sopeutustoimia eli veronkorotuksia ja leikkauksia. Sipilä sanoo, että tämä kolme miljardia on hallituksen itse itselleen asettama tavoite, eikä se ole edes EU:ssa yhteisesti sovittu julkisyhteisöjen suhteellinen velkaantumisen mittari.

Sipilä puhui Veronmaksajain Keskusliiton tilaisuudessa aamupäivällä. Sipilä on yhä keuhkoveritulpan vuoksi sairauslomalla, mutta hän palaa näillä näkymin töihin maanantaina.

Ilmoita asiavirheestä