Ässät romahti jälleen kotona

Ässien ja Tapparan taisto alkoi tiistaina Porissa perjantaina Jokerit-ottelussa 800 runkosarjaottelua täyteen saaneen Pasi Peltosen muistamisella.

Pori Ässien ja Tapparan taisto alkoi tiistaina Porissa perjantaina Jokerit-ottelussa 800 runkosarjaottelua täyteen saaneen Pasi Peltosen muistamisella.

Siihen Ässien juhla sitten loppuikin.

Tappara kävi heti kuin herhiläinen Ässien kimppuun, ja ajassa 6.13 oli tilanne jo 0-3. Sama tahti jatkui, ja Ässät sai selkäänsä murheellisen numeroin 0-6.

Ässien edellisestä kotivoitosta on jo lähes kaksi ja puoli kuukautta. Tappioputken pituus on nyt kaksitoista.

Tapparan valmentaja Mikko Saarinen oli tyytyväinen mies.

- Aivan loistava alku paljolti hyvän keskittymisen ansiosta. Numerot eivät kerro täyttä totuutta, sillä nuori Harri Setälä maalissa piti meitä tiukoissa tilanteissa pystyssä. Kolmas erä oli meiltä nöyrää pelaamista johtotilanteessa, Saarinen totesi ja harmitteli, että Timo Koskela ja Kim Strömberg loukkaantuivat.

Ässien valmentaja Alpo Suhonen ihmetteli joukkueensa kokeneimpien pelaajien esitystä.

- Heidän pitäisi pitää joukkuetta pystyssä. Todella anteeksiantamattoman heikkoa pelaamista. Kolmos- ja neljäs viisikko olivat meidän parhaat, Suhonen sanoi.

Suhosen kritiikki oli paikallaan. Esimerkiksi Marko Kivenmäki on kuin haamu parhaista peleistään.

Ei voi kuin ihmetellä, miksi Ässät ei kotiyleisön edessä onnistu. Avauserässä Ässillä oli kaksi loistavaa maalipaikkaa, mutta 18-vuotiasi Setälä torjui hienosti.

Vieraissa Ässät on kerännyt 25 pistettä, mutta kotona vain 12. Tappara kävi sekin jokin aika sitten pohjalla, mutta on nyt voittanut viidestä viime pelistään neljä.

Illan tehomies oli kokenut Ville Nieminen saldollaan 1+2. Kahden pisteen miehiä olivat Jori Lehterä 1+1, Timo Vertala 1+1 ja Jonas Enlund 0+2.

Ässien maalilla Eero Kilpeläinen ei saanut puolustajilta minkäänlaista apua, sillä useimmat maalit Tappara iski aivan lähietäisyydeltä.

Tilanteessa 0-5 Kilpeläinen saikin tarpeekseen ja maalille tuli Tomas Duba. Ottelu pistetään uudeksi torstaina Tampereella.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä