Oulun taidemuseossa on tänä kesänä voinut pelkän katselun sijasta vaikkapa ratsastaa keppihevosella tai suunnitella kampauksia. Toiminnan lähtökohta on kuitenkin aina taiteessa.
Huoneessa on kaksi peilipöytää. Niiden äärellä laitetaan hiuksia. Kirjasta voi katsoa mallia letteihin, pinnit ja muut hiuskoristeet saa halutessaan askarrella itse. Pinkki taulunkehys kutsuu valokuvan ottoon valmiin kampauksen kanssa.
Alakerran näyttelytilassa keppihevonen nojailee pilttuunoveen. Suitset roikkuvat naulassa. Ohjelappu opastaa, miten ne pitäisi ratsuille laittaa. Esterata houkuttelee vieressä.
Niin keppihevostila kuin kahdesti viikossa ilmestyvä pop up -hiuspajakin löytyvät Oulun taidemuseosta. Niissä on kyse museopedagogiikasta. Eli mistä?
Museopedagogisen yhdistyksen Pedaali ry:n puheenjohtaja Maiju Tuisku kuvailee museopedagogiikkaa sillanrakentajaksi museon ja yleisön välillä. Sen avulla etsitään uusia yleisöjä ja tarjotaan uusia näkökulmia jo olemassa olevalle yleisölle. Pelkät kokoelmat eivät Tuiskun mukaan nykymaailmassa riitä. Tarvitaan näkökulmia kokoelmien tarinoiden ja merkitysten avaamiseen.
Mikään uusi keksintö museopedagogiikka ei ole. Suomessa ensimmäiset virat perustettiin jo 1970-luvulla. Tuiskun mukaan viimeisen kymmenen vuoden aikanakin on tapahtunut paljon museopedagogiikan tunnustamisessa olennaiseksi osaksi museoiden toimintaa.
– Kyllä se on ainakin avannut museoita hurjasti erilaisille yleisöille ja madaltanut museoiden kynnystä. Nykypäivänä museot ovat oikeasti ihan kaikille.
Uusien keinojen etsintä jatkuu koko ajan. Museoihin halutaan uusia yleisöjä.
Viime vuosina pinnalla on ollut kokemuksellisuus virtuaaliratkaisuineen, saavutettavuus, kaksisuuntainen vuorovaikutus ja osallistaminen museoiden toimintaan, Tuisku luettelee. Yleisö on voinut esimerkiksi osallistua näyttelyn suunnitteluun.
– Museoilla alkaa aika yleisestikin olla erilaista ystävätoimintaa tai vapaaehtoistoimintaa, missä syvimmillään vapaaehtoiset pääsevät osallistumaan kaikkeen museon toimintaan ikään kuin työntekijöinä, Tuisku sanoo.
Osallistamista on harrastettu viime vuosikymmeninä etenkin Britanniassa. Suomessa uraauurtava on ollut Jyväskylän kulttuuriluotsit. Siellä museoihin on koulutettu vertaisoppaita henkilöille, joilla on vaikeuksia päästä museoon.
Oppia ja ideoita saadaan ulkomailtakin, mutta Suomessa ei tarvitse häpeillä: Tuiskun mukaan suomalainen museopedagogiikka on maailmalla arvostettua.
Oulun taidemuseoon museolehtorin toimi perustettiin vuonna 2012. Museolehtori Laura Lampisen mukaan seitsemässä vuodessa näkyy ajattelutavan muutos. Ennen näyttelytila oli pyhää tilaa, jossa ei saanut kuulua tai tapahtua mitään. Nyt toiminnalle ja tekemiselle on annettu arvoa. Osa yleisöstä saattaa toki vieläkin valittaa, jos taiteen keskellä on ääntä ja liikettä.
Yleisötyö riippuu myös taiteilijasta. Lampinen nostaa esimerkkinä kuvanveistäjä Tapani Kokon näyttelyn vuonna 2014. Kokko oli itse toiminnallisuudesta innoissaan. Hänen töidensä keskelle pääsaliin tehtiin tila, jossa pääsi itse tekemään taidetta. Taiteilijan ja yleisön teokset menivät tavallaan sekaisin.
– Toiminta lähtee aina taiteesta, Lampinen sanoo.
Taidepedagogiikassa ajatus ei ole vain tarjota jotain kivaa tekemistä, vaan saada ihmiset juttelemaan teoksista.
– Ei ajatella, että ainoa oikea tapa katsoa taidetta on metrin päästä hiljaa nyökytellen, vaan keskustelun ja toiminnan kautta voi syventyäkin teoksiin vielä enemmän.
Turkulainen yhteisötaiteilija Nina Rantala on tullut tutustumaan Oulun taidemuseon näyttelyihin.
Rantala iloitsee, että museot eivät korosta pönöttävää asennetta suhteessa taiteeseen. Hänestä toiminnallisuudessa ja taiteen avaamisessa taide laskeutuu jalustalta. Taide on hänestä arkipäivää.
– Itse ajattelen taiteilijana, että jokainen saa ottaa taidetta vastaan niin kuin haluaa ja niiden omien tarpeidensa mukaan. Joillakin on tarve rauhoittua ja syventyä omiin ajatuksiinsa taidetta katsoessaan. Se on äärettömän tärkeää, koska ihminen aina taiteessa kohtaa itsensä.
Samalla hän kokee arvokkaana kommunikaationa, kun taiteen ja yleisön välille tulee jotain, joka muuttaa kokemusta.
Museopedagogiikka
Museopedagogiikan voi määritellä sillanrakentajaksi museon ja yleisöjen välillä. Se ei ole suunnattu vain lapsille tai nuorille.
Ensimmäiset siihen liittyvät virat perustettiin Suomessa 1970-luvulla.
Pedaali palkitsee
Museopedagoginen yhdistys Pedaali ry palkitsee vuosittain vuoden museopedagogisen teon.
Tänä vuonna ehdotuksia palkinnonsaajiksi tuli 18 kappaletta.
Ehdolla ovat esimerkiksi Murhamysteeri museossa -peli Hämeenlinnan kaupunginmuseosta, Queer-opastukset Taidekoti Kirpilässä ja Suomen taideyhdistyksen Baletticroquis-piirustusillat Helsingin Taidehallissa.
Pohjoisesta ehdolla on Rovaniemen taidemuseon ja Lapin yliopiston kuvataideopiskelijoiden Nurinkurin-näyttely.
Voittaja julkistetaan syyskuussa. Viime vuonna voiton vei Espoo sisällissodassa -hankkeen nuorisoyhteistyö Espoon kaupunginmuseosta.
