Oulu Kärppiin kaksi kuukautta sitten pestattu laitahyökkääjä Toni Dahlman on arvioiden mukaan peleistä poissa viiden viikon ajan. Dahlmanin polvessa on sivusiteiden repeämä.
Lauantain kotiottelussa loukkaantunut hyökkääjä on pelannut toistaiseksi Kärpissä 16 pelissä. Tehomerkintöjä on kertynyt 1+7=8 pisteen verran.
"Dahlmanin poissaolo avaa mahdollisuuden jollekin toiselle pelaajalle", Kärppien päävalmentaja Matti Alatalo muistuttaa ja mainitsee nimeltä 20-vuotiaan Tomi Pekkalan.
Kärpät on ollut tällä kaudella loukkaantumisherkkä joukkue. Tammikuussa ringin leveyttä koetellaan toden teolla, sillä oululaiset pelaavat kuukauden sisällä peräti 14 kertaa.
Kärpät siis pelaa yhden kuukauden aikana lähes neljäsosan koko runkosarjan peleistään. Normaali kuukausirytmi liigajoukkueella on 8-9 ottelua.
"Se on iso määrä pelejä. Nyt meidän on oltava jokainen hetki hereillä, napsittava pisteitä ja kurottava etumatkaa toisiin joukkueisiin. Jälkeenpäin on turha anoa pisteitä", Alatalo kokoaa.
Kiihkeän pelikauden keskellä myös taustavoimat paiskivat hommia, sillä siirtoaika umpeutuu tammikuun lopussa. Kärpät saa ainakin unohtaa Janne Niinimaan palvelukset: puolustaja on jatkanut sopimuksensa Lagnaun kanssa kestämään kauden loppuun asti.
Sveitsiläisseuran virallisten verkkosivujen mukaan paljon nähnyttä 33-vuotiasta Niinimaata oli houkuteltu moneen muuhunkin eurooppalaiseen joukkueeseen.
Jääliläinen on pelannut SCL Tigersin riveissä kahdeksan ottelua tehoin 2+5=7. Plus-miinus -tilasto on viisi maalia pakkasen puolella.