Suomi-sarja
Kiekko-Laser-KJT TuusKi 4-2
Oulu Se, että Kiekko-Laserin voittomaalin iski Henrik Juntunen, ei ollut yllätys. Mutta se oli, että SM-liigaa vuosikausia pelannut hyökkääjä avasi maalitilinsä vasta Suomi-sarjan kolmannessa ottelussa sunnuntaina.
Juntusen 3-2-osuma takasi Kiekko-Laserille kotivoiton KJT TuusKi:sta. Maali syntyi vain puolitoista minuuttia ennen päätössummeria. Loppulukemat kaunisteli tyhjään maaliin keskushyökkääjä Sami Eero.
"No joo, hyvään paikkaan maali tuli. Mukava oli onnistua. Paikkoja on ollut paljon", Juntunen hymähti ottelun jälkeen.
Voittomaali oli Kiekko-Laserin nimimiehiltä asiallinen työnäyte. Kiekko pomppi Juntuselle Sami Siltavirran siniviivalaukauksen jälkeen. 34 SM-liigamaalin mies ei erehtynyt enää lähietäisyydeltä.
Juntunen, 25, pelaa Kiekko-Laserin ykkösketjussa Juho-Tuomas Appelin ja Ville Meriläisen kanssa. Odotuksiin nähden trion aloitus Suomi-sarjassa on ollut nihkeä.
"Ei peli ole vielä ollut lähelläkään sitä, mihin pystymme", Juntunen myönsi.
Huhuissa Juntusta on jo viety pois Oulusta. Pelaaja itse suhtautuu siirtospekulaatioihin maltillisesti.
"Jos jotain todella mielenkiintoista tulee eteen, niin asiaa pitää pohtia. Mutta nyt laitan kaiken peliin Kiekko-Laserin puolesta. Treenit jatkuvat ensi viikolla", Juntunen hörähti.
Huikari taas
terävänä
KJT TuusKi ei päästänyt Kiekko-Laseria helpolla. Vieraat karkasivat 0-2-johtoon ennen isäntien heräämistä. Kirin aloitti laitahyökkääjä Matias Huikari, joka ohjasi Nico Lehdon lyöntilaukauksen Heikki Kokkosen ohi.
Kiekko-Laserin ex-päävalmentajan Juha Huikarin poika on noussut vahvasti esiin. Taitava mailankäsittelijä on onnistunut maalinteossa Suomi-sarjan jokaisessa ottelussa.
Tasoihin Kiekko-Laserin toi Hokki-laina Joonas Wedman. 2-2-maalia edelsi kapteeni Jari Löfmanin väkevä ylösnousu.
Kiekko-Laser keräsi viikonlopun kotiotteluista täyden kuuden pisteen potin. Ei ihme, että päävalmentaja Teemu Käyhkö hymyili sunnuntain taiston jälkeen leveästi.
Nousu kahden maalin takaa voittoon kertoi olennaisen Kiekko-Laserin työmoraalista.
"Täytyy olla tyytyväinen. Etelän joukkueet osoittivat tasonsa. Tässä sarjassa ei ole helppoja pelejä", Käyhkö muistutti.
Juuri nyt Kiekko-Laserin paketti on kunnossa. Maalivahti Bill Ruggiero torjuu takuuvarmasti illasta toiseen. Myös hyökkäysketjuista on löytynyt kaivattua syvyyttä.
Ennen sunnuntain otteluita Kiekko-Laser porskutti sarjan piikkipaikalla. Illan erikoisuuksiin kuului, että Kiekko-Laser putosi sarjataulukossa yhdellä pykälällä voitosta huolimatta. VG-62:n verkkoa 11 kertaa pöllyttänyt RoKi siirtyi oululaisten ohi maalieron turvin.
Kiekko-Laserin pistejahti jatkuu ensi viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa on Pohjois-Pohjanmaan paikallispeli Kalajoen JHT:ta vastaan. Sunnuntaina Raksilassa vierailee HC Keski-Uusimaa.
ROKI-VG-62 11-1. Rovaniemen Kiekko sai sunnuntaina maalihanat kunnolla auki. Uhriksi joutui VG-62. RoKi ratkaisi pelin jo avauserässä Joonas Alanteen (2) ja Matej Badiuran maaleilla. RoKi:n tehomiehinä häärivät Badiura (2+2) ja Jaakko Järvitalo (0+4).
Alanteen ja Badiuran lisäksi Akseli Mattila ja Hannu Haipus onnistuivat maalinteossa kahdesti.