Käsityöyhdistys Tiuhta ja Pirta ry haluaa nostaa kangaspuut takaisin niiden ansaitsemaan arvoon.
Alppilan teollisuusrakennusten keskellä ylläpidetään nyt myös käsityöperinnettä.
Keväällä perustettu käsityöyhdistys Tiuhta ja Pirta ry juhlisti perjantaina Kaarnatiellä uuden kutomon ja käsityökeskuksen avajaisia. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluu lähes koko OSAO:n lakkautetun Pikisaaren yksikön viimeinen, keväällä valmistunut tekstiiliartesaanien vuosikurssi.
Kutomon kangaspuita vuokrataan halukkaille, ja luvassa on myös erilaisia käsityökursseja ja tapahtumia. Tervetulleita ovat niin ammattilaiset kuin harrastajat – eikä tarvitse oikeastaan olla edes harrastaja.
– Tänne voi tulla, vaikka ei olisi mitään käryä, mitkä kangaspuut ovat, vakuuttaa yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Kämäräinen.
– Me neuvomme kädestä pitäen, kunhan vain intoa ja kiinnostusta löytyy, jatkaa sihteeri Päivi Mattila.
Kasvivärjäyksestä käpypitsiin
Pikisaaren henki on läsnä Alppilassa myös kutomotarvikkeiden kautta. Pikisaaresta saatiin hankittua kutomoon muun muassa monet edulliset kangaspuut. Perinteisten kangaspuiden lisäksi kutomosta löytyvät myös yhdet paineilmapuut. Ne toimivat näppärästi nappia painamalla, mikä on suuri helpotus esimerkiksi reumasta tai nivelrikosta kärsivälle.
Samoissa tiloissa yhdistyksen kanssa toimii myös muita käsityöalan yrityksiä: Lankakerien alla, Solmustudio ja Pikkuriikkinen Ompelimo. Niiden tarjonnasta löytyy esimerkiksi makramee- ja kasvivärjäyskursseja. Päivi Mattilan erikoisosaamista taas on käpypitsi, 1600-luvulta peräisin oleva pitsitekniikka.
Pian ovien auettua paikalle saapuneet käsityöharrastajat Marjatta Annunen ja Maikki Jerkkola aikoivat tulla takaisin testaamaan kutomoa, vaikka kotoa löytyvät omatkin kangaspuut.
– Teen käsitöitä etupäässä kangaspuilla, viime aikoina lähinnä mattoja, Jerkkola kertoo.
Käsillä tekeminen kiinnostaa
Yhdistys toivoo voivansa omalta osaltaan nostaa kangaspuilla kutomisen arvostusta.
– Mattojen lisäksi kutoa voi vaikkapa villahuivin tai kansallispuvun hamekankaan, Kämäräinen huomauttaa.
Kämäräisen ja Mattilan tuntuma on, että kiinnostus käsillä tekemiseen on taas nousussa.
– On tullut esimerkiksi uusia kädentaitomessuja, joissa käy todella paljon ihmisiä, Mattila sanoo.
– Toivomme, että kudontakaan ei jäisi jäänteeksi menneisyydestä, ettei enää tiedettäisi, mitkä kangaspuut ovat.
Uusien tilojen avoimet ovet jatkuvat lauantaina kello 10–16 osoitteessa Kaarnatie 22.