Lentoyhtiö Small Planetin Malaga-Tampere-lennon kaappausepäilyn syy on yhä tuntematon. Latvialaisen lentoyhtiön sisäisissä tutkimuksissa ei ole vielä löytynyt viitteitä sellaisesta inhimillisestä virheestä tai teknisestä viasta, joka edellyttäisi nopeita toimia, yhtiö tiedotti perjantaina.
Small Planetin markkinointiyksikön johtajan Simonas Bartkusin mukaan tutkimukset asiasta ovat vielä pahasti kesken. Hänen mukaansa selvitykset jatkuvat vielä parin viikon ajan.
- Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että koneen radioyhteys toimi normaalisti, mutta emme voi sanoa sitä varmasti, Bartkus kertoi STT:lle.
- On myös mahdollista, että pilotit syöttivät transponderiin väärän koodin, mutta sitäkään emme voi sanoa varmasti.
Viranomaiset ovat alusta saakka arvelleet lentokoneen kaappausepäilyn johtuneen joko inhimillisestä erehdyksestä tai teknisestä viasta. Rikosta tapauksessa ei epäillä.
Lentokoneen miehistö voi ilmoittaa kaappauksesta lennonjohdolle laitteella, tai tilanteesta voidaan kertoa maahan suullisesti. Kun kaappausviesti on vastaanotettu, siihen suhtaudutaan vakavasti, vaikka miehistö toimisi sen jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Virheellinen kaappausviesti voi johtua laiteviasta tai laitteen käyttäjän tekemästä inhimillisestä virheestä. Joskus myös miehistön puheista lennonjohdossa tehty väärä tulkinta on johtanut kaappausepäilyyn.
Vihje kaappauksesta Hollannista
Yhtiö sai ilmoituksen tiistaina Malagasta palanneen koneen kaappauksesta Hollannin Maastrichtista lennonjohdolta. Se oli Barthusin mukaan saanut tiedon Ranskasta. Bartkus ei osaa sanoa, mikä johti Ranskan lennonjohdon epäilyksiin.
Paikalle tullut hävittäjä sai matkustajakoneeseen radioyhteyden kaappausepäilyn jälkeen ja vahvistuksen siitä, ettei koneessa ollut mitään kaappaus- tai hätätilannetta.
Koneen tullessa Suomen ilmatilaan lentäjiltä varmistettiin toistamiseen, että kaikki on kunnossa. Epäily aiheutti mittavan poliisioperaation Tampere-Pirkkalan lentokentällä.