Pääkirjoitus

Vastuu yk­si­tyis­teis­tä kuuluu tie­kun­nil­le

Oulun säästöpaineet heijastuvat kansalaisten elämään yllättävillä tavoilla.

Oulunsäästöpaineet heijastuvat kansalaisten elämään yllättävillä tavoilla. Kaupungissa on havahduttu siihen, että kaupunki lopettaa runsaan vuoden päästä yksityisteiden aurauksen. Siitä on noussut kova äläkkä. Vielä ei ole tarkkaa tietoa, kuinka moni asukas on loppuvan palvelun piirissä.

Oulun laajentuessa myös haja-asutusalueen koko ja yksityisteiden määrä on kasvanut. Hämminkiä lisää se, että kaikki asemakaavan ulkopuolella asuvat kiinteistönomistajat eivät edes tiedä, että tiekunta on vastuussa tien ylläpidosta.

Vuosien varrella ja hyvinä aikoina on ajauduttu tilanteeseen, jossa kaupunki tai kunta on ottanut huolehtiakseen kaikkien ajoväylien aurauksesta. Siksi onkin perusteetonta puhua saavutetusta edusta, sillä joku palvelusta on maksanut.

On ymmärrettävää, että asukkaat ovat jääneet siihen käsitykseen, että kunnalle maksetut verot ja maksut ovat kattaneet aurauksen, kun laskua ei ole lähetetty erikseen. Merkillistä tosin on, että kiinteistöverot käytetään mihin tahansa kaupungin menoon. Jonkinasteinen korvamerkintä lisäisi maksumoraalia.


Tiekunnat joutuvat vastaisuudessa vastaamaan aurauksesta itse tai palkkaamaan urakoitsijan tekemään työn. Tiekunnat eivät kuitenkaan jää tyhjän päälle, sillä kaupunki tarjoaa avustuksia ja palvelupaketteja tiekuntien perustamiseksi tai uudelleen henkiin herättämiseksi. Vanhojen tieosuuskuntien yksiköinti on paikallaan, jotta saadaan teiden käyttö ja tienkäyttömaksut ajan tasalle vastaamaan todellista tilannetta.

Omakotitalon tai kesämökin paikkaa miettiessä on hyvä tarkistaa, johtaako paikalle yksityinen vai yleinen tie. Kunnallinen palvelu ei yllä joka niemeen ja notkelmaan.