SaiPa-Kärpät 1-5
Lappeenranta Kärppien seitsemään viimeisimpään jääkiekkoliigan otteluun mahtuu vain yksi tappio, ja pelikin näyttää sen mukaiselta.
Kahdesti aiemmin Oulussa tällä kaudella SaiPa:n nujertanut Kärpät vieraili ensi kertaa Lappeenrannassa ja teki selvää jälkeä.
Jari Viuhkolan ja Kristian Kuuselan jo kahdeksanteen minuuttiin mennessä laukoman kahden maalin johdon jälkeen SaiPa ei pystynyt uhkaamaan vakaasti esiintyneen Kärppien voittoa.
"Liike-ero tänään oli valtava. Kärpät on tällä hetkellä todella kovassa iskussa. Välillä näytti, ettei Kärpillä olisi edes hiki", todisti pudotuspelipaikasta taistelevan SaiPa:n käskyttäjä Ari-Pekka Selin.
"Olimme vahvoja ottelun alussa. Maajoukkuetauon jälkeen pelaajat ovat olleet erityisen hyvin sitoutuneita tekemiseemme", vahvisti Kärpistään ylpeä Matti Alatalo.
Tapansa mukaan jo päivää ennen peliä etelään lentäneen ja Lappeenrantaan asti maanantaina raahautuneen Kärppien voiton pohjusti kolmosketjua käskyttävä Tommi Paakkolanvaara. Hän ansaitsi liikkeellään Kärpille kaksi ylivoimapeliä jo kahdessa ketjun ensi vaihdossa.
Pentti Nöyräsen kampituskakkosesta rankaisi maalin takaa onnekkaan osuman laukonut Viuhkola. Vaihdosta vauhtiin ponnistanut ja Ilkka Mikkolan koko kentän läpisyötöstä toisen osuman iskenyt Kuusela sai nimiinsä ottelun voittomaalin ajassa 7.18.
Nopeat johtomaalit saivat välillä jonkun oululaisselän suoristumaankin, mutta viimeistään maalivahti Petri Koivisto tylsytti SaiPa:n innon.
"Meillä oli kolmen voiton jälkeen mahassa liikaa makeaa, vaikka asiaa oli yritetty työstää rankasti", Selin harmitteli.
Kaukalossa ei nähty Lappeenrannassa yhtään Tarkkia, kun Kärppien Tuomas oli jäänyt kuumeisena Ouluun ja SaiPa:ssa (Iiro) vastuussa oli kolmen voiton putken torjunut Ville Hostikka.
Hostikan, 23, uralla ei ole vielä yhtään yli kymmenen pelatun liigaottelun kautta, vaikka työkomennus olikin nyt neljäs peräkkäinen.
Koiviston kauden kolmannen nollapelin esti toisen erän ylivoimakavennuksellaan Shayne Toporowski. Kisapuisto hiljeni kuitenkin täydellisesti hetki kamppailun puolivälin jälkeen, kun ylivoimalla iskenyt Justin Forrest, Vesa Viitakoski ja Juho Keränen tekivät maalin mieheen kolmessa peräkkäisessä vaihdossa, 55 sekunnin aikana!
"Voittaminen tuo itseluottamusta. Kokoonpanossamme oli isoja aukkoja, mutta välillä vähemmänkin pelaavat täyttivät vaativammatkin paikat hyvin", Alatalo kehui.
Jännittynein Kärpissä oli puolustaja Ossi-Petteri Grönholm, joka innostui yrittämään hyökkäyssiniviivalla häneltä harvoin nähtävää kikkailua.
Syy oli ilmeinen, pelasihan kotkalainen Grönholm, 27, ensi kertaa Lappeenrannassa sitten neljän SaiPa-kautensa.
"Perhosia oli kieltämättä vatsassa, mutta hienoahan Kisapuistoon oli palata. Virheitä ei saanut tulla, mutta kieltämättä mielessä kävi käydä näpäyttämässä SaiPa:a", Grönholm myhäili.
"Bosse on joukkueelle todella hyödyllinen, kunhan pitää pelin yksinkertaisena", Alatalo sanoi.
Kärpät jatkaa matkaansa keskiviikkona Helsinkiin, missä vastaan tulee torstaina HIFK.
Tarkki jäi matkalta pois, mutta kuumeiluun kaatunut Daniel Corso on reissussa mukana.
"Muutamalla muullakin pelaajalla on kuumeoireita. Toivottavasti saamme kuitenkin kaikki kuumeiset torstaiksi pelikuntoon", Alatalo henkäisi.