Oulun kä­rä­jä­oi­keus lan­get­ti tuo­mioi­ta kesän ra­juis­ta yli­no­peuk­sis­ta – elokuun alussa oli kolmen törkeän yli­no­peu­den suma

Oulun käräjäoikeudessa annettiin maanantaina tuomiot kuudesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Oulun käräjäoikeudessa annettiin maanantaina tuomiot kuudesta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kaikissa oli kyse suurista ylinopeuksista, joista kuljettajat olivat jääneet kiinni Oulussa tai muualla Pohjois-Pohjanmaalla tämän vuoden touko–elokuussa.

Viidessä tapauksessa kuljettajat olivat alle 30-vuotiaita miehiä.

Rajuin nopeusrajoituksen ylitys sattui Siikalatvalla 5. elokuuta. Siellä vuonna 2001 syntynyt mies ajoi henkilöautolla 194 kilometrin tuntinopeudella, kun alueen nopeusrajoitus oli sata kilometriä tunnissa. Miehelle määrättiin 80 päiväsakkoa, mikä tarkoittaa hänen tuloillaan 560 euron summaa.

Elokuun alku oli ylinopeuksien kannalta Pohjois-Pohjanmaalla synkkä. Käräjäoikeus tuomitsi päiväsakkoihin myös vuosina 1996 ja 2000 syntyneet miehet, jotka olivat ajaneet 162 kilometrin tuntinopeudella Oulussa sunnuntaina 4. elokuuta. Kummassakin tapauksessa nopeusrajoitus oli ollut sata kilometriä tunnissa. Vanhemman miehen autossa oli ollut kaksi matkustajaa ja nuoremman miehen kuljettamassa autossa kolme matkustajaa. Kumpikin tuomittiin 55 päiväsakkoon. Vanhemman miehen maksettavaksi tuli 330 euroa ja nuoremman miehen maksettavaksi 770 euroa.

Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1999 syntyneen miehen 60 päiväsakkoon, kun hän oli ajanut 125 kilometrin tuntinopeudella Lumijoella heinäkuussa. Nopeusrajoitus oli ollut 60 kilometriä tunnissa. Maksettavaa miehelle tuli 720 euroa.

Raahessa vuonna 1987 syntynyt mies syyllistyi puolestaan selvään ylinopeuteen 50-nopeusrajoitusalueella, kun hänen kuljettamansa henkilöauton nopeudeksi mitattiin 97 kilometriä tunnissa. Miehelle määrättiin 50 päiväsakkoa, mikä hänen tuloillaan tarkoittaa 300 euroa.

Toukokuun alkupuolella poliisi havaitsi törkeän ylinopeuden Pohjantien siltatyömaan kohdalla. Vuonna 1990 syntynyt mies tuomittiin 60 päiväsakkoon, mikä tarkoittaa hänen tapauksessaan 360 euron summaa. Työmaa alueen nopeusrajoitus oli ollut 30 kilometriä tunnissa, ja ajoneuvon nopeudeksi mitattiin 95 kilometriä tunnissa.

Kaikki törkeistä liikenneturvallisuuden vaarantamisista tuomitut miehet tunnustivat oikeudelle syyllistyneensä kyseisiin rikoksiin. Kaikille heille määrättiin myös 80 euron rikosuhrimaksu.

Ilmoita asiavirheestä