Idea­par­kin törkeä varkaus syy­te­har­kin­taan – esi­tut­kin­nas­sa yh­teis­työ­tä Puolan po­lii­sin kanssa

Tapauksen vuoksi on vangittu kaksi puolalaista miestä, joita epäillään rikoksesta. Kolmas epäilty henkilö tavoitettiin etsinnöissä Puolasta.

Poliisi aihekuva
Poliisi aihekuva
Kuva: Jussi Leinonen

Oulun poliisi on saanut valmiiksi syksyllä Oulun Ideaparkissa tapahtuneen rikoksen esitutkinnan. Asiaa on tutkittu törkeänä varkautena. Asia on siirtynyt Oulun syyttäjänvirastoon syyteharkintaan.

Ideaparkista vietiin 8. elokuuta vastaisena yönä tietokoneita ja puhelimia yhteensä kymmenien tuhansien eurojen arvosta.

Tapauksen vuoksi on vangittu kaksi puolalaista miestä, joita epäillään rikoksesta. Kolmas epäilty henkilö tavoitettiin etsinnöissä Puolasta. Hänen kohdallaan esitutkinta jatkuu edelleen.

 Anastettua omaisuutta ei ole vielä löydetty. Omaisuuden jäljittämistä jatketaan.
Oulun poliisi kertoo, että esitutkinnassa tehtiin yhteistyötä Keskusrikospoliisin, Puolan poliisin ja Puolan syyttäjäviraston. Oulun poliisin edustajat olivat Puolassa mukana muun muassa suorittamassa etsintöjä ja kuulusteluja.

Poliisin mukaan yhteistyö toimi hyvin, ja siitä oli merkittävää hyötyä rikoksen selvittämisessä.

Poliisi kertoo, että esitutkintatoimien linjaamisessa on esitutkinnan kestäessä tehty tiivistä yhteistyötä Oulun syyttäjänviraston kanssa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä