Ve­si­sa­de toi kal­ja­ma­ke­lit Poh­jois-Suo­meen: "Lii­ken­ne oli paikoin täysin ju­mis­sa, kun rekat olivat poi­kit­tain tiellä"

Pohjois-Suomen yli kulki tiistain vastaisen yön aikana sadealue, joka teki ajokelistä erittäin huonon.

Ajokeli on ollut huonoimmillaan Lapin eteläosissa. Kuvassa tie 82 Kemijärvellä.
Ajokeli on ollut huonoimmillaan Lapin eteläosissa. Kuvassa tie 82 Kemijärvellä.
Kuva: Liikenneviraston kelikamera

Pohjois-Suomen yli kulki tiistain vastaisen yön aikana sadealue, joka teki ajokelistä erittäin huonon. Tiistaiaamuna teiden pinnat olivat monin paikoin jäässä, ja jään päälle oli vielä kertynyt vettä

Johtokeskuspäivystäjä Juha Karjalainen poliisin Oulun johtokeskuksesta kertoo, että erityisen paha tilanne oli Lapissa aamulla kello 7–9.

– Liikenne oli paikoin täysin jumissa, kun rekat olivat poikittain tiellä, Karjalainen sanoo.

Lapissa oli tuolloin jumissa noin kymmenen rekkaa. Osa niistä oli valtateillä ja osa pienemmillä teillä. Myös tieliikennepäivystäjä Marika Saarenpää Oulun tieliikennekeskuksesta sanoo, että ajokeli oli aamulla kehnoin juuri Lapin eteläosissa.

Oulun ja Kuusamon välinen valtatie 20 oli niin ikään yöllä erittäin liukas. Koillissanomat kertoo, että Kuusamon Taviharjun mäkeen jäi jumiin seitsemän rekkaa.

Liukkailla teillä on sattunut jonkin verran ulosajoja. Pudasjärvellä tapahtui aamulla onnettomuus Ouluntiellä eli valtatiellä 20, kun postiauto suistui tieltä ja pyörähti katolleen. Saarenpään mukaan suurin osa ulosajoista on sattunut alemmalla tieverkolla. Poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että vakavilta loukkaantumisilta on kuitenkin vältytty. 

Ajokeli parani päivän mittaan

Yhteydenottoja liukkaiden teiden vuoksi tuli aamun aikana koko Pohjois-Suomen alueelta, ja tiestöä ryhdyttiin nopeasti hiekoittamaan.

Päätiestöä pidetään ajokunnossa talvella yleensä suolan avulla, mutta tiistaina hiekkaa ajettiin myös pääteille, sillä hiekka tuo nopeimman avun jäisille teille.

Liikennekeskuspäivystäjä Jari Torvinen kertoo tiistaina illalla tilanteen jo rauhoittuneen.
Pakkanen kuivattaa teitä ja teiden pinnoille muodostuu kitkaa.

– Hiekkaa on saatu sivuteille ja päätiet on suolattu. Tienpinnat ovat kuivahtaneet, kelit ja pidot ovat parantuneet.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lähipäivien leudot säät madaltavat lumipeitettä Oulun seudulla. Maa pysyy kuitenkin valkoisena, ja lisää lunta on tulossa joulun aikaan.

Juttua korjattu 20.12. kello 16.40. Taviharju on Kuusamossa eikä Taivalkoskella.

Ilmoita asiavirheestä