Raahen uudeksi kaupunginjohtajaksi maanantaina valittu Ari Nurkkala täyttää kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Inkeri Kerolan toiveet uudesta johtajasta. Raahe etsi sitoutunutta ja uutta virtaa tuovaa, kaupungin ilmapiiriä rakentavaa kaupunginjohtajaa. Lisäksi korostettiin elinkeinoelämän tuntemusta ja yhteistyökykyä.
– Nämä kaikki ominaisuudet löytyivät haastattelujen perusteella Ari Nurkkalasta, Kerola sanoo.
Kerola pitää kaupunginjohtajan virkavaalin tulosta hyvänä siinäkin mielessä, että Raahe sai samassa paketissa myös hallinnon erinomaisen asiantuntijan, kaupunginlakimies Leena Mikkola-Riekkisen. Nurkkala voitti vaalissa Mikkola-Riekkisen niukasti äänin 22-21.
Kerola toteaa Mikkola-Riekkisen hoitaneen nykyisen työnsä hyvin ja toivoo hänen tuovan edelleenkin asiantuntemuksensa ja osaamisensa kaupungin kehittämiseen.
Raahen kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajisto kokoontuu joulun jälkeen linjaamaan tulevia tapahtumia, muun muassa tulevan kaupunginjohtajan tutustumiskahvitilaisuutta sidosryhmille ja yhteistyökumppaneille.
– Kaupungin toiveena on, että uusi kaupunginjohtaja ottaa viran vastaan mahdollisimman pian, mutta nyt on kuitenkin aika rauhoittua joulunviettoon ja odottaa valintaprosessin juridisen puolen vahvistuminen, sanoo Kerola.