Suomen uuden työ­mark­ki­na­mal­lin on­gel­ma: Sisältö hämärä ja toinen neu­vot­te­lu­osa­puo­li puuttuu

Epäilyt siitä, ettei Suomeen saada luotua uutta työmarkkinamallia, jossa vientialojen palkanmaksukyky määräisi myös muiden alojen palkankorotusten tason, ovat voimistuneet.

Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, ettei yhteistä näkemystä tulevaisuuden työmarkkinamallista ole olemassa. Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan tavallisesta liittokierroksestakaan ei sinänsä olisi haittaa. Vientialat joka tapauksessa avaavat neuvottelukierroksen ensi syksynä.
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, ettei yhteistä näkemystä tulevaisuuden työmarkkinamallista ole olemassa.
Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto sanoo, ettei yhteistä näkemystä tulevaisuuden työmarkkinamallista ole olemassa.
Kuva: Saara Tuominen

Epäilyt siitä, ettei Suomeen saada luotua uutta työmarkkinamallia, jossa vientialojen palkanmaksukyky määräisi myös muiden alojen palkankorotusten tason, ovat voimistuneet. STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on arvioinut, ettei Suomen mallia synny, vaan ensi syksynä edessä on tavanomainen liittokierros.

Metalliliiton puheenjohtajan Riku Aallon mukaan uuden työmarkkinamallin rakentamiseen on vielä hyvin aikaa.

– Kirvestä ei kannata kiveen lyödä, vaan rauhassa katsella, mitä tapahtuu, Aalto sanoo.

Vaikeudet Suomen mallin luomisessa johtuvat hänen käsityksensä mukaan kahdesta perusongelmasta. Ensinnäkään kukaan ei ole osannut yksilöidä, mitä Suomen mallilla tarkoitetaan. Siitä on eri näkemyksiä eri sektoreilla.

Toiseksi tällaiset mallit neuvotellaan normaalisti työmarkkinakeskusjärjestöjen välillä. Nyt työnantajapuolella ei ole neuvottelijaa, koska keskitetyistä tuloratkaisuista luopuneella EK:lla ei ole mandaattia neuvotella.

– Suomen mallista puhutaan vientivetoisena työmarkkinamallina. Mutta ei vientiliitoilla ole mandaattia neuvotella muiden alojen puolesta uudesta mallista, Aalto sanoo.

Yhteinen näkemys puuttuu

Palkansaaja- ja työnantajapuolen vientiliitot ovat keskenään neuvotelleet tilanteesta syksyn aikana. Joulukuun puolivälissä myös kunta-ala aloitti keskinäiset neuvottelut uudesta palkkamallista.

– Neuvottelut jatkuvat, mutta yhteistä näkemystä tulevaisuuden työmarkkinamallista ei ole olemassa, Aalto sanoo.

Aallon mukaan keskusteluja julkisen sektorin ja palvelusektorin palkansaajajärjestöjen kanssa käydään SAK:n sisällä. Mutta sellaista yhteisneuvottelua, jossa olisivat mukana vientisektorin lisäksi myös näidenkin sektoreiden työnantajajärjestöt, ei ole vielä järjestetty.

Aalto ei osaa sanoa, kenen kuuluisi kutsua tällaiset neuvottelut koolle.

– Kevään aikana varmaan joitakin yhteisiä kokouksia järjestetään.

Suomen mallissa pitäisi Aallon mukaan ensinnäkin sopia neuvottelumenettelystä, jolla työehtosopimuksia tulevaisuudessa neuvotellaan. Lisäksi pitäisi määritellä kustannusvaikutusten taso, josta työehtosopimusosapuolet neuvottelevat.

Aalto korostaa, että Suomen malli ei ratkaise sitä, miten osapuolet kehittävät yksittäisiä työehtosopimuksiaan.

– Joka tapauksessa liitot neuvottelevat omat työehtosopimuksensa ja pyrkivät niitä omien tavoitteidensa mukaan kehittämään ja parantamaan.

Paperiliitto otti hatkat liittofuusiosta

Paperiliitto ilmoitti torstaina yllättäen jäävänsä ulos neljän teollisuusliiton yhdistymishankkeesta, koska liiton vasemmistoryhmä vastustaa sitä.

Aalto ei osaa vielä arvioida, heikentääkö Paperiliiton irtaantuminen Suomen työmarkkinamallin syntymahdollisuuksia. Vielä ei ole ratkaistu, jatkavatko Metalliliitto, Teollisuusalojen ammattiliitto Team ja Puuliitto yhdistymishanketta ilman Paperiliittoa.

Paperiliiton kanta oli Aallolle kova pettymys. Yhdistymisestä oli tehty aiesopimus ja teetetty väliraportti, joita kaikki neljä liittoa olivat käsitelleet ja näyttäneet valtuustoissaan yhdistymiselle vihreää valoa. Uuden liiton säännötkin olivat jo pitkälti valmiit.

Paperiliiton nykyinen työehtosopimus on voimassa syyskuun loppuun ja Metalliliiton lokakuun loppuun. Vientiteollisuuden palkansaajajärjestöillä on liittokierrokselle kovat palkankorotustavoitteet.

Vientialoilla tekeillä isoja uudistuksia

Vientialojen työmarkkinaliittojen neuvotteluissa on työnantajapuolen mukaan ollut hyvää henkeä rakentaa uutta keskinäistä työmarkkinapolitiikkaa.

– Kysymys on meidän sopimustoimintaamme koskevista isoista uudistuksista. Jos niistä pystytään sopimaan, se muuttaa useiden kymmenien työehtosopimuspöytien tapaa toimia, sanoo Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen.

Hän korostaa, että vientiliitot voivat neuvotella vain omista asioistaan. Sen lisäksi ne ovat sopineet käyvänsä tavoitteistaan avointa vuoropuhelua myös omissa keskusjärjestöissään.

– Muut liitot joutuvat arvioimaan, miten ne suhtautuvat kustannustason hallintaan, jolla varjeltaisiin Suomen kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.

Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan tavallisesta liittokierroksestakaan ei sinänsä olisi haittaa. Vientialat joka tapauksessa avaavat neuvottelukierroksen ensi syksynä.
Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Eeva-Liisa Inkeroisen mukaan tavallisesta liittokierroksestakaan ei sinänsä olisi haittaa. Vientialat joka tapauksessa avaavat neuvottelukierroksen ensi syksynä.
Kuva: Kimmo Penttinen

Vientiliitoilla on Inkeroisen mukaan selkeä näkemys siitä, että viennin kilpailukyky on koko Suomen asia.

– Suomalaisten yhteinen huolenaihe pitäisi olla se, että Suomen kustannuskilpailukyky pysyy kunnossa. Se ei ole pelkästään vientiliittojen käsissä, vaan kustannuksia vientiyrityksille kertyy myös kotimarkkinasektorilta ja julkiselta sektorilta. Minun toivomus olisi se, että tätä pystyttäisiin eri sopimusaloilla tarkastelemaan Suomen edun näkökulmasta.

Inkeroisen mukaan Suomen talous on edelleen heikoissa kantimissa.

– Se, että vienti saadaan vetämään, on Suomen kohtalonkysymys. Kaikissa sopimuspöydissä tämä on käytävä läpi ja arvioitava, miten tähän suhtaudutaan. Vaikea uskoa, että tämän harkinnan jälkeen kukaan voisi sanoa, että vähät välittää siitä, miten viennillä menee.

Tavallisesta liittokierroksestakaan ei sinänsä olisi Inkeroisen mukaan haittaa.

– Vientitoimialat avaavat neuvottelukierroksen. Samoihin tavoitteisiin pystytään pääsemään ihan tavallisellakin liittokierroksella, Inkeroinen sanoo.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä