Vaihtuvaan korkoon sidotut asuntolainat siirtävät tutkijan mukaan lainan riskiä kohtuuttoman paljon pankilta lainanottajalle. Euribor-korkoon sidotut lainat ovat herkkiä pankkisektorin kriiseille, koska ne perustuvat pankkien keskinäiseen luototukseen, arvioidaan Itä-Suomen yliopiston väitöstutkimuksessa.
Suomessa asuntolainat on yleisimmin sidottu kolmen tai kahdentoista kuukauden euriboriin.
Väitöskirjan tekijä Oskari Juurikkala suosittaa, että asiantuntijat kehittäisivät malliasuntolainan, jota pankkien olisi tarjottava yhtenä vaihtoehtona kokemattomille lainanottajille.
Juurikkala on perussuomalaisten talouspoliittinen asiantuntija.
Suomen yrittäjien varatoimitusjohtaja, pääekonomisti Timo Lindholm ei allekirjoita Juurikkalan näkemystä vaihtuviin korkoihin sidottujen lainojen riskialttiudesta. Hänen mukaansa tällä vuosituhannella lyhyeen korkoon sidotut lainat ovat olleet järjestään edullisimpia lainanottajalle.
– Kuluttajan on kannattanut sietää epävarmuutta ja sitoa lainansa lyhyeen korkoon.
Lindholmin mukaan hyvä tapa hallita lainan riskiä on ottaa annuiteettilaina.