Lyötynpuistoon Oulun keskustan tuntumaan nousee pian uusi ympäristötaideteos, kun kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija Jaakko Pernu alkaa pystyttää työnimellä Vesilasi kulkevaa pajuteosta.
Taiteilija aloittaa pystytysurakkansa Lyötynpuistossa näillä näkymin ensi keskiviikkona.
Uusi veistos korvaa samalla paikalla aiemmin olleen Päivänvarjon, joka purettiin viime marraskuussa. Pernun tekemä Päivänvarjo pystytettiin Lyötynpuistoon vuonna 2001.
”Aiemmalle työlle lupasin iäksi seitsemän vuotta, vaikka se kesti lopulta kymmenen vuotta. Uusi teos kestää vähintään saman ajan, ellei pitempäänkin”, tätä nykyä Oulussa asuva ja työskentelevä Pernu kertoo.
Taideteokseen tarvittava paju on peräisin Kaakkurista Oulun kaupungin omistamalta tontilta. Kantattua ja maalattua pajua menee noin viiden metrin korkuiseen teokseen kaksi kilometriä.