Oulun käräjäoikeus on tuominnut Oulussa toimineen hoiva-alan yrityksen kaksi omistajaa sakkoihin työturvallisuusrikoksesta sekä kahdesta työsyrjinnästä.
Rikokset tapahtuivat huhti-kesäkuussa vuonna 2014. Asianomistajina jutussa oli kaksi yrityksen entistä työntekijää.
Vanhempi työntekijöistä oli ammatiltaan sairaanhoitaja. Hän oli sairastanut aiemmin aivoinfarktin, ja hänen työsopimuksessaan luki, että hän tekee 75 prosenttia kokonaistyönajasta. Hänen työpäivänsä olivat kuitenkin venyneet ylipitkiksi. Lisäksi hänen esimiehensä, joka oli myös yhtiön toinen omistaja, oli pyytänyt häntä pitämään päivystyspuhelinta auki myös vapaa-ajalla.
Toinen naisista oli sairaanhoitajan tytär, jolla oli lähihoitajan koulutus. Äitinsä jäätyä sairauslomalle, tytär oli joutunut ottamaan vastuulleen sairaanhoitajan tehtäviä sekä päivystyspuhelimen.
Käräjäoikeuden mukaan kummankin työntekijän kohdalla perehdytys työtehtäviin oli ollut puutteellista.
Myöhemmin myös tytär oli jäänyt sairauslomalle. Hoivayhtiö purki kummankin naisen työsopimuksen samana päivänä, kun tytär jäi sairauslomalle. Kyseessä oli työsuhteen päättäminen koeajalla. Kumpaakaan naista ei kuultu asiassa. Käräjäoikeuden mukaan on ilmeistä, että työsuhteet päätettiin sairauslomien vuoksi.
Hoivayhtiöllä oli tuolloin kaksi omistajaa, joista toinen toimi toimitusjohtajana ja toinen hallituksen jäsenenä. Toinen heistä on vuonna 1965 syntynyt nainen, joka toimi myös työntekijöiden esimiehenä. Hänet tuomittiin 35 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli 525 euroa. Toinen omistajista on saman ikäinen mies. Hänet tuomittiin 25 päiväsakkoon, jolloin summaksi tuli 725 euroa.
Yhtiö ja sen omistajat tuomittiin yhteisvastuullisesti korvaamaan kummallekin naiselle 1500 euroa syrjinnän aiheuttamasta kärsimyksestä. Lisäksi nuoremmalle naiselle piti maksaa 500 euroa tilapäisestä haitasta. Myös naisten oikeudenkäyntikulut, yhteensä reilut 12 000 euroa, tulivat yhtiön ja sen omistajien maksettavaksi.