Oulun Pohjantiellä sattui tiistaina noin kello 16 liikenneonnettomuus.
Kuva: Oinas Sara
Oulun Pohjantiellä sattui tiistaina noin kello 16 liikenneonnettomuus. Kyseessä oli peräänajo.
Ajoneuvoissa oli yhteensä kolme henkilöä. Pelastuslaitoksen mukaan henkilövahingoilta vältyttiin.
Onnettomuuspaikka oli Kontinkankaan liittymästä 700 metriä Laanilan liittymän suuntaan. Pelastus- ja raivaustöiden ajan yksi ajokaista oli suljettuna. Nyt tilanne on ohi ja liikenne sujuu normaalisti.