Pääkirjoitus

Rajeev Surin ilon soisi tart­tu­van

Suomi ei ole tottunut kuulemaan Nokian taholta positiivisia uutisia, joten yllätystulos piristää tunnelmia.

Suomi ei ole tottunut kuulemaan Nokian taholta positiivisia uutisia, joten yllätystulos piristää tunnelmia. Maailmantalouden näkymiä on tosin jouduttu korjaamaan alaspäin.

Tämä tuli tarpeeseen: Nokia aiheutti pitkästä aikaa suomalaisille hyvän mielen ja onnistui yllättämään markkinatkin. Verkkoyhtiö kertoi torstaina vahvasta liiketuloksesta vuoden toisella neljänneksellä.

Toukokuun alussa toimitusjohtajana aloittanut Rajeev Suri tunnetaan pidättyväisenä miehenä, mutta kun hän torstaina pääsi esittelemään ensimmäisen tulosjulkistuksensa, hillityn pinnan alla kupli ilmeinen ilo, into ja ylpeys, jonka soisi tarttuvan laajalti muuhunkin teollisuuteen.

Vaikka Nokian liikevoitto kutistuikin huhtikuusta kesäkuulle jatkuvalla katsauskaudella vuoden takaisesta, löi 347 miljoonan euron tulos kaikki ällikällä. Kannattavuus on mainio: jokaisesta kerätystä eurosta on jäänyt voittoa 11,8 prosenttia, kun tavoitteeksi oli astettu 5–10 prosenttia.

Nokian pörssikurssi ampaisi nousuun. Osake on ylipäänsä tuplannut hintansa viimeisen vuoden sisällä.

Nokian Oulun yksikkö valmistaa uusien tuotteiden ensierät, on yksi syy toimitusjohtaja Rajeev Surin iloon. Oulussa töitä pusketaan kolmessa vuorossa. Yksikkö on Oulun suurin yksityinen työllistäjä ja vientiyritys.

Tekemistä toki riittää. Nokia on päässyt irti kännykkäajan traumoista. Toisaalta uusi teknologiayhtiö seisoo vielä lähes täysin langattomien verkkolaitteiden varassa. Oheen kehitetään sijaintipalveluita, joiden tähtäin on autoteollisuudessa, sekä patenttisalkkua. Tuloista salkku toi neljänneksen.

Takana on viisi yritysostoa ja lisää varmasti tulossa. Kassassa kun on osinkojen jälkeenkin mukavasti noin viisi miljardia euroa. Nokia olisi Suomessa arvattavasti ainoa, jolla olisi voimia ostaa lopetusuhan alla oleva Broadcom Oulussa. Teko olisi poliittinen, tuolloin ei amerikkalainen Qualcomm pääsisi yksin määräämään kännykkämodeemien hintoja.

Jatkossa tavoitteena on kasvun ja tuottavuuden tasapainoinen kehitys. Nokia luottaa myös loppuvuoteen ja nostaa ennustettaan. Kiinassa riittää verkoille kysyntää ja Euroopankin tilanteen ennakoidaan parantuvan.

Nokian perusteella voisi ennakoida, että Suomea jo kolme vuotta painanut talouden alamäki on vihdoin taittumassa. Kokokuva on kuitenkin rikkonainen.

Kansainvälinen valuuttarahasto (IMF) tarkisti torstaina ennusteitaan ja pudotti maailmantalouden kasvunäkymiä 0,3 prosenttiyksiköllä. Instituutio ennakoi kuluvalle vuodelle enää 3,4 prosentin kasvua.

Raskaimmin IMF korjasi odotuksia Venäjällä. Venäjän talous kasvaisi pakotteiden ja jännitteiden vuoksi vain 0,2 prosenttia. Yhdysvaltojen sen sijaan ennakoidaan kirivän loppuvuonna niin, että kasvu yltäisi 3,3 prosentin vauhtiin. Euroalueen elpymistä taas estävät raskaat julkiset velat, niin että kasvunäkymät jäänevät 1,1 prosenttiin.

Saksa, jonka teollisuus voisi investoinneillaan siivittää Suomenkin vientituotteet lentoon, yltäisi sentään 1,9 prosentin kasvuun. Toinenkin valopilkku näkyy. Isossa-Britanniassa on jopa kauppa yllättäen ilmoittanut parhaasta myynnistä 10 vuoteen.