Omais­hoi­ta­jil­le toimiva tu­ki­verk­ko

Kalevassa kirjoitettiin 5.3. omaishoitaja ”Leenasta”, joka taisteli puolisolleen hoitopaikan oman leikkauksensa ajaksi.

-

Kalevassa kirjoitettiin 5.3. omaishoitaja ”Leenasta”, joka taisteli puolisolleen hoitopaikan oman leikkauksensa ajaksi. Vuonna 2014 valmistuneen Kehusmaan väitöstutkimuksen mukaan omaishoito tuo valtiolle ja kunnille vuosittain miljardiluokan säästöt. 2016 oli omaishoidon tuen alimman hoitopalkkion suuruus 387,49 euroa kuukaudessa, mikä on työn vaativuuteen ja henkiseen raskauteen verrattuna todella pieni.

Moni omaishoitaja uupuu taakkaansa alle, varsinkin kun usein sekä hoidettava että hoitaja ovat hyvinkin iäkkäitä.

Poliittisten päättäjien tulisi luoda omaishoitajille toimiva tukiverkosto, jotta voisimme taata omaishoidettavalle tutun ja turvallisen hoitopaikan silloin, kun omaishoitaja tarvitsee vapaata.

Isäni toimi äitini virallistettuna omaishoitajana reilut 10 vuotta ennen äitini kuolemaa. Todellisuudessa hän hoiti äitiäni 33 vuotta, aina pyörätuoliin johtaneesta onnettomuudesta lähtien. Kotikunnassamme isä ei saanut päivääkään lomaa 33 vuoteen, koska ei ollut paikkaa, johon äitini olisi voinut viedä loman ajaksi. Vaikka vapaa on lakisääteinen, niin se ei käytännössä läheskään aina toteudu.

Omaishoitajien- ja läheisten liitto näkee sote-uudistuksessa riskinä muun muassa sen, että omaishoito ei olisi edelleenkään kunnille tai maakunnille velvoittava, vaan ne voivat itse määritellä palvelujen laadun ja saatavuuden. Ei ole oikein, että yhteiskunnan varoja säästäviä omaishoitajia kohdellaan eriarvoisesti ja vain asuinpaikan takia.

Meidän tulee luoda järjestelmä, jossa jokaiselle omaishoitajalle olisi varattuna nimetty, tuttu ja turvallinen hoitopaikka, johon läheisen ja rakkaan ihmisen voisi huoletta viedä. Sairaalle ihmiselle paikkojen vaihtuvuus ei ole hyvä asia.

Toivon, että pystyn omalta osaltani politiikassa vaikuttamaan siihen, että omaishoitajien tukiverkosto saadaan kuntoon myös hoitopaikkojen osalta.

Katja Koskinen
kuntavaaliehdokas (kok.), Oulu

Ilmoita asiavirheestä