Autojen sa­tel­liit­ti­pai­kan­nus toisi ehkä lain­muu­tok­sia

Satelliittipaikannus on yhä vaihtoehto mahdollisten tienkäyttömaksujen keruulle, kerrotaan Liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Satelliittipaikannus on yhä vaihtoehto mahdollisten tienkäyttömaksujen keruulle, kerrotaan Liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Helmikuussa aloittanut työryhmä selvittää yhä, millä tavalla Suomessa olisi mahdollista siirtyä satelliittipaikannukseen perustuvaan tiemaksuun. Suomessa ei ole nyt käytössä minkäänlaisia tienkäyttömaksuja toisin kuin monessa muussa EU-maassa.

Satelliittipaikannuksen hyödyntäminen edellyttäisi todennäköisesti uutta lainsäädäntöä tai nykyisen lainsäädännön muuttamista. Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan määräykset henkilötietojen käsittelystä ja henkilötietorekistereistä koskisivat myös mahdollista uutta tiemaksujärjestelmää.

Liikenneneuvos Tuomo Suvanto kertoo, että lainsäädännössä tulee mahdollisimman tarkoin määritellä paikannustietojen käyttötarkoitukset ja -oikeudet.

–  Teknisillä ja lainsäädännöllisillä ratkaisuilla voidaan varmistaa, ettei tienkäyttäjien tietosuojaa tai -turvaa vaaranneta.

Suvannon mukaan lainsäädännöllä pyrittäisiin myös varmistamaan, että suunnitellun järjestelmän huijaamisesta seuraava rangaistus hillitsisi huijausyrityksiä.

Ilmoita asiavirheestä