Naisten salibandyliigan pudotuspelikarsinnoissa pelattiin SS Rankkojen Ankkojen näkökulmasta suurista asioista: paikasta sekä puolivälieriin että ensi liigakauden ylempään tasolohkoon. Ottelusarjan häviäminen olisi ollut kovin tavoittein kauteen lähteneille oululaisille yhtä kuin katastrofi.
Asetelma ei heijastunut ottelusarjan kohtaamisista: SSRA raivasi haastajansa tieltään ilman sen suurempaa puristusta. O2-Jyväskylä oli lopulta oululaisille pelkkä playoff-välipala matkalla kohti kevään tosipelejä. Ottelusarjan kolmas peli kirjattiin keskiviikkona oululaisjoukkueelle maalein 9–2 (2–1, 2–0, 5–1) ja samalla koko pudotuspelikarsinta puhtaasti voitoin 3–0.
Ylimääräinen ottelusarja etukäteen heikompaa vastustajaa vastaan saattoi olla juuri sitä, mitä ankkalauma tarvitsi. Runkosarjan jälkimmäisellä puoliskolla harvakseltaan onnistumisen kokemuksia saaneet oululaiset pääsivät jälleen totuttelemaan voittamiseen.
– Voiton myötä tulee aina asioita, jotka jäävät alitajuntaan. Näistä peleistä pitää ottaa hyvät asiat mukaan ja jatkaa nousujohteista tekemistä myös pudotuspeleissä, SSRA:n päävalmentaja Arttu Arffman totesi.
Kotijoukkue ei onnistunut tyrmäämään jyväskyläläisiä edellisten kohtaamisten tapaan heti kättelyssä. Puolitoista erää tekopaikkojaan tuhlaillut SSRA palkittiin lopulta kärsivällisyydestään.
Liinu Koivisto (3+0), Riina Baer (2+0) ja Elli Kylmäluoma (2+0) johtivat emäntien ilotulitusta.
– Uskoimme koko ajan, että maalit kyllä tulevat. Emme päästäneet vastustajaa niin paljon maalipaikoille kuin edellisissä peleissä. Olimme tänään nöyrempiä.
Puolivälieräpaikan ja nousujohteisten esitysten lisäksi SSRA-leirissä riemuittiin myös lukuisista henkilökohtaisista onnistumisista. Peräti 11 oululaispelaajaa sai ottelusarjassa nimensä maalitilastoihin.
– Jos pystyimme nyt tekemään maaleja, niin pystymme tekemään niitä kovempiakin joukkueita vastaan. Jatkossa omat paikat pitää käyttää vielä terävämmin hyväksi, Arffman painotti.
SSRA:n puolivälierävastustaja selviää ensi viikolla järjestettävässä valintatilaisuudessa.